Elämä erityisherkän pojan kanssa

Erityisherkkyydestä puhutaan ja kirjoitetaan nyt jonkun verran. Moni aikuinen on vasta aikuistuttuaan oppinut ja tajunnut, että onkin erityisherkkä. Tämä on selittänyt monta tiettyä tunnetta ja käyttäytymistapaa ihmisen elämän varrelta. Koska nykypäivänä tietoa on enemmän ja sitä on koko ajan lisää saatavilla, alamme tunnistamaan myös erityisherkät lapset toisella tapaa kuin ennen.

Esikoispoikamme syntyi vauhdikkaan ja melko rajun synnytyksen jälkeen joulukuussa 2012, noin kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Hän oli sellainen juuri ja juuri kolmekiloinen pieni tonttupoika. Hyvin väsynyt reppana.

Olimme sairaalassa yhteensä 4 yötä. Kun koitti kotiutumispäivä, osastolla oleva kätilö piteli poikaamme hellästi käsillään ja jutteli tälle. Kätilö totesikin, että pojallamme oli hyvin tarkkaavainen ja intensiivinen katse. Aivan kuin hän olisi ihan oikeasti ymmärtänyt, mitä kätilö hänelle jutteli. Ei yhtä intensiivistä katsetta ollut tullut heti vastaan.

Vauvavuosi

Poika oli aika kova itkemään. Kaikki vauvathan itkevät ja niin edelleen, mutta hän oli itkuinen. Tämän takia ensimmäiset kuukaudet menivät aikalailla kotona, koska en halunnut lähteä ihmisten ilmoille. Olin tuore äiti ja jouduin lähes paniikkiin, jos ja kun en saanut poikaa rauhoittumaan julkisilla paikoilla / kylässä ollessa. Hänellä oli myös lievää refluksia, joka sekin vaikutti hänen oloihinsa.

Kun alkoi tulla ensimmäisiä kunnon flunssia, oli pojalla oksennusrefleksi todella herkässä. Vähän enemmän kun yski, oli limayrjöt taatusti sängyllä tai lattialla. Myös ruoka piti olla koostumukseltaan melko sileää, koska se alkoi muuten myös yököttämään. Nämä johtuivat osittain refluksista, osittain hänen herkkyydestä suutuntuman suhteen.

Hän alkoi vierastamaan ollessaan noin 4-5 kk ikäinen ja sain silloin ihmettelyitä, miten jo niin pieni voi vierastaa (netistä tarkastin, kyllä voi). Ensimmäisiä vierastuksen kohteita olivat isovanhemmat sekä isoisovanhemmat. Aivan järkyttävä huuto välillä, joka onneksi rauhoittui äidin sylissä.

Täysin normaalia, mutta jotenkin tämä(kin) koettiin poikkeavana hänen käytöksessään.

Tarkkailija

Hän on aina ollut sellainen tarkkailijaluonne. Mieluummin vetäytynyt sivuun tai äidin / isin jalkaan kiinni kuin suin päin rynnännyt kohti tuntematonta. Vierastaminen jatkui pitkään. Hänen ollessaan 9-10 kk ikäinen sain jo kuulla, että poika on ollut liikaa äidin kanssa kotona, kun niin paljon vierastaa. Vaikka jo tuolloin olimme aktivoituneet enemmän kyläilemään ja käymään perhekahvilassa, joten ihan vain keskenämme kotona ei oltu.

Hän vierasti paljon vielä neljänkin vuoden iässä. Tutustuminen hänen kanssaan ottaa oman aikansa, mutta hänen luottamuksensa täytyy ansaita. Sen jälkeen ei ole ongelmaa.

Edelleen poika vierastaa / ujostelee, jos menemme esimerkiksi isoisovanhemmille kylään ja samaan aikaan siellä on paljon muitakin, tuttuja sukulaisia. Ottaa siinä kohtaan pienen hetken, että hän saa pasmansa ojennukseen. Tämäkin on ihan ok eikä tarvitsisi joka kerta erikseen voivotella, että miten se poika nyt taas vierastaa.

Herkät aistit

Kovat äänet, pahat hajut, vääränlaiset vaatteet, likaiset kädet, vuotava nenä… Kaikki nämä ärsyttävät poikaa suunnattomasti. Hän saattaa alkaa huutoitkemään, jos nenästä valuu vetisempää räkää. Hän alkaa huutoitkemään, jos yskän mukana suuhun nousee limaa. Hän alkaa yökkimään, jos jossain haisee pahalle. Hän alkaa kakomaan, jos ruoan koostumus on hänen suutuntumaansa ällöä.

Housut eivät saa painaa mistään kohtaan, laput eivät saa kutittaa, hanskat pitää olla takin hihojen alla, mutta ehdottomasti paidan hihan päällä… Ei ole yksi eikä kaksi kertaa tuskailtu vaatteiden ja pukemisen kanssa. Onneksi sitä on alkanut oppimaan, minkätyyliset vaatteet ovat hänelle hyvät.

Varsinkin pienempänä kaikki kovemmat äänet, kuten työkoneista lähtevät äänet tai yllättävät äänet, kuten ilotulituksen pamahdus aiheuttivat hänessä paniikinomaisia reaktioita. Opimmekin, että kannatti ja varataan edelleen peltorit mukaan, jos menemme paikkaan / tapahtumaan, jossa on mahdollisuus koviin ääniin.

Yllättävät tilanteet pistää pasmat sekaisin

Pojalle on jo vauvaiästä asti pyritty etukäteen selittämään, mitä tehdään ja milloin. Pyritty hieman ennakoimaan tilanteita ja varautumaan. Tottakai elämässä tulee yllättäviä tilanteita väkisinkin, mutta aiemmin poika saattoi suhtautua niihin hieman huonosti.

Esimerkiksi päiväkodissa oli paha, jos joku asia tehtiinkin yhtäkkiä eri tavalla kuin aiemmin tai vastassa oli joku muu hoitaja kuin se tuttu ja turvallinen. Tai jos kotona joku asia tehtiinkin yhtäkkiä eri tavalla kuin muulloin. Toisaalta nämä ovat normaaleja reaktioita, koska itsekin karsastan yllätyksellisyyttä.

Nykyään poika ei enää vedä niin isosti herneitä nenään kuin aiemmin, vaikka ihmetys saattaakin loistaa kasvoilta. Hän sietää paremmin elämän tuomia yllätyksiä, mutta edelleen se ennakoiva arki on se paras arki, kuten lasten kanssa yleensäkin.

Uudet tilanteet ja asiat vaativat totuttelua

Oli se sitten uudet hanskat, uudet kengät tai jokin uusi tilanne, kaikki vaatii totuttelua. Uusien kenkien osalta saatetaan itkeä ja huutaa, ettei niitä voi laittaa jalkaan, kun tottakai alkuun tuntuvat oudoilta.

Lähiaikoina on luvassa ensimmäinen kerta sisähuvipuistoon, jossa ei olla aiemmin käyty. Siellä vietetään kaverisynttärit ja (”yllättäen”) poika haluaa minut mukaan, koska paikka on ennestään vieras ja se tilanne siellä muutenkin. Hän ei suostuisi jäämään itsekseen, vaikka kaverit sekä sankarin vanhemmat ovat ennestään tuttuja.

Paljon itkevä, ihanan herkkä, ujo

Hän on erittäin herkkä. Hän on ollut aina sellainen, joka itkee paljon ja herkästi. Tätä on (tottakai suomalaiseen jurouteen liittyen) ihmetelty, että miten poika voi olla semmoinen herkkis. No, miksei voisi?

Kaverit katsovat toisinaan hieman pitkään ja sukulaisiltakin kuulee, että mitäs se nyt taas itkee. Tiedoksi vain, olen itse ollut aivan samanlainen herkkis ja vielä tänä päivänä kannan sitä tukahdutettujen tunteiden taakkaa mukanani, kun ei olisi saanut olla niiiin herkkä.

Tietyllä tapaa hän on myös ujo. On tosin rohkaistunut paljon iän karttuessa, mutta ei kuitenkaan ole isommassa porukassa se, joka hyppii siellä joukon keskellä. Päinvastoin, katsoo ja hymyilee yleisön joukossa. Iloitsee ja riemuitsee kauempana, takavasemmalla.

Toisinaan raskas taakka kantaa, mutta enemmän hyvää

Voin näin äitinä ja itsekin erityisherkkänä todeta, että melko usein on ollut raskaita hetkiä tämän esikoispojan melkein 6-vuotisen elämän aikana.

Itse sitä tiedostaa kyllä, ettei poika aina tahalleen kiukkua ja raivoa, jos joku asia tuntuu inhottavalta tai kokee asiat voimakkaamman kautta. Muun maailman takia sitä kuitenkin yrittää pojalle opettaa, että on enemmän kuin OK tuntea niin kuin tuntee, mutta tiettyä tunteiden hillintää on opeteltava. Tunteita ei pidä padota, mutta niitä voi tuoda toisella tapaa ilmi kuin huutoitkemällä.

Koen, että tietyllä tapaa erityisherkkyys voi pojalle olla taakka, mutta uskon sen loppujen lopuksi tuovan paljon hyvää. Esikoinen tulee todella monien, erilaisten lasten sekä aikuisten kanssa toimeen. Hänellä on herkät aistit, kenen kanssa kannattaa kaveerata ja kenen ei. Olen tätä yrittänyt aina kunnioittaa, enkä saata häntä vapaa-ajalla ”yhteen” väkisin sellaisten lasten kanssa, joiden kanssa hänellä ei kemiat natsaa tai olo tuntuu inhottavalta.

Hän on tarkka ja huolellinen, nokkela, huumorintajuinen. Toisinaan hän vaikuttaa vanhemmalta kuin on, kaikenlaisten erilaisten kysymysten ja havaintojen äärellä.

Hän näkee ympärillään kauneutta ja

kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin,

joihin ei välttämättä itse tulisi heti kiinnitettyä.

Hän on mun peilikuva. Mie näen hänessä itseni. Näen niitä hyviä puolia, mutta myös niitä, joissa on kehitettävää. Eniten olemme hänen kanssaan törmäyskurssilla, koska olemme niin samanlaisia. Toisaalta me taas ymmärrämmekin toisiamme, monesti ilman sanoja.

Mitäs me herkkikset <3

Rakkaudella
Henna

Meidän Perhe: Erityisherkän lapsen 4 tunnuspiirrettä

Hidasta Elämää: Kuinka ymmärtää ja tukea herkkää lasta

1

4 kommenttia artikkeliin ”Elämä erityisherkän pojan kanssa


  1. Ihan kuin olisit pojastani ja ajatuksistani kirjoittanut. Ihan klisee, mutta kuin omasta kynästä. 😊
    Hän vaatii totuttelua myös mm. uusiin kenkiin, mutta edistystä on tapahtunut. Nyt, kohta 7vuotiaana tyylikkyys menee herkkyyden edelle. Vielä vuosi sitten poika ei suostunut pitämään napillisia housuja, nyt ei ole enää mitään ongelmaa. Myös huutoitkut ovat vähentyneet. Uusia haasteita on toki tullut, kuten eskarikaverisuhteiden luominen uudessa ryhmässä..
    Minun esikoinen on myös? Kauris, tammikuun alussa syntynyt, tosin vuoden vanhempi. Kannattaa lukea kauriin luonnehoroskooppi, jos et ole jo lukenut, saatat yllättyä yhtäläisyyksistä.


    1. Kiitos kommentistasi ♡

      Kuulostaa kovin tutulta teidänkin arki näiden herkkyyksien kanssa ♡

      Meiän poika on itseasiassa jousimies, mutta jos olisi syntynyt lasketun ajan tietämillä, olisi hän kauris 😊


  2. Paljon tutun kuuloisia juttuja. Raskasta on arki, mutta poika on rakas ja ihana ❤


    1. Kiitos Minnea kommentistasi ❤ Nämä pojat ovat todella rakkaita ja ihania ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *