Intensiivinen vanhemmuus kääntyy meitä vastaan ja tekee karhunpalveluksen lapsillemme

Intensiivinen vanhemmuus. Hyvä vanhemmuus. Halu olla parempi kasvattaja ja vanhempi kuin mitä aiemmat sukupolvet ovat olleet. Nykyvanhemmuudessa on todella paljon hyvää, mutta valitettavasti nykyvanhemmuus ajaa osan vanhemmista uupumukseen ja tekee lapsille karhunpalveluksen.

intensiivinen vanhemmuus

Halu olla lapsille 100 prosenttisesti läsnä kaikki yhteinen vapaa-aika. Halu tehdä puhdasta ruokaa, mieluiten luomua, ei eineksiä tai pikaruokaravintoloiden moskaa. Siivottu ja puunattu koti. Kotityöt tehdään mieluiten öisin, ettei lasten kanssa yhteinen vapaa-aika mene hukkaan.

Ei aikuisten yhteistä, kahdenkeskistä vapaa-aikaa, koska kaikki huomio on annettava lapsille. Harrastuskuskailut monta kertaa viikossa, kouluun kuskaamiset ja sieltä pois hakemiset. Ei haluta jättää isojakaan lapsia keskenään kotiin muutamaksi tunniksi tai edes tunniksi, koska jotain voi sattua. 

Lapsia ei uskalleta komentaa eikä heille uskalleta asettaa rajoja, koska traumat. Neuvotteleva kasvatuskulttuuri ottaa valtaa. Lapsille annetaan enemmän valtaa tehdä päätöksiä kuin mitä he pystyvät käsittelemään.

Lasten tylsistymistä ja kiukkuhetkiä paikataan uudella tavaralla tai HopLop-reissuilla.

Nykyvanhemmuudessa on oikeasti paljon hyvää…

Verrattuna aiempien sukupolvien kasvatustyyleihin, on nykyvanhemmuudessa paljon hyvää. Lasten tunteita ja kehitystä ymmärretään entistä paremmin. Vanhemmat ovat läsnä arjessa ja myös isät osallistuvat paljon ihan siihen perusarjen pyörittämiseen.

Lasten kanssa halutaan tehdä yhdessä asioita ja tarjota heille erilaisia kokemuksia. Halutaan tarjota lapsille vain parasta.

Lapsia suojellaan ja fyysinen sekä henkinen väkivalta ovat tuomittavia asioita. Enää ei kasvateta selkäsaunalla, mitätöimällä ja vähättelemällä, vaan rakkaudella, kehuilla ja hellillä kosketuksilla.

…mutta lapsi ei saisi määrätä tai päättää tietyissä asioissa

Tekstin alussa jo luettelinkin ongelmakohtia intensiivisestä vanhemmuudesta ja halusta olla parempi (paras) vanhempi. Moni saattaa mieltää, että hyvä vanhempi ei koskaan pahoita lapsensa mieltä tai tuota tälle pettymyksiä. Aina pitäisi olla kivaa ja ikävät asiat pyyhitään äkkiä pois. Lasten kanssa neuvotellaan paljon, joskus jopa liikaakin lapsen ikään nähden.

On monia asioita, joissa lapselle on yksinkertaisesti asetettava rajat ja oltava se tiukka, vaikkakin siinä kohtaan lapsen mielestä ”tyhmä kakkapää” -vanhempi.

Esimerkiksi lapsen tehtävä ei ole kahdenkymmenen asteen pakkasilla päättää, mitä puetaan päälle ulos mentäessä. Lapsi ei määrää aamuisin aikataulua, jos koulussa / päiväkodilla / töissä on oltava tiettyyn aikaan. Pienempi lapsi ei määrää, saako istua koko päivän tablettia tuijotellen tai pleikkaria pelaten. Nämä voivat olla asioita, joista joutuu vääntämään ja käymään tiukkaakin keskustelua lapsen kanssa, mutta vanhempi on se, joka viime kädessä määrää ja päättää.

Vanhempi voi kuitenkin valita taistelunsa. Jos lapsi haluaa tänään katsoa Frozenia, mutta vanhemmat Leijonakuningasta, niin katsotaan sitten vaikka sitä Frozenia. Jos lapsi haluaa aina syödä ruokansa siitä Ryhmä Hau -lautaselta, syököön. Kunhan syö ja vaiheet ovat vaiheita. Mutta vanhempi päättää ne lapselle soveltuvat elokuvat sekä sen, milloin syödään ja mitä syödään.

Pitää uskaltaa komentaa, asettaa rajat, lapsi ei mene rikki

Sitä kuulee ja lukee, miten kasvatusalan ammattilaisetkin toivovat vanhemmilta rajoja lapsilleen. Kun kotona ei uskalleta komentaa tai tuottaa lapselle pettymyksiä, on päivähoidossa tai koulussa oleminen aikamoista. Aikuisia ei totella eikä heillä ole sananvaltaa, koska auktoriteettia ei ole kotona opetettu kunnioittamaan. Sitten jos erehtyy hieman tiukemmin sanomaan, tulevat vanhemmat linjoja pitkin.

Mikään huutokasvatus ei nyt ole hyvä ollenkaan, mutta komentaa saa ja pitää. Aikuinen on se, joka viime kädessä päättää ja aikuista kunnioitetaan auktoriteettina.

Tehdään puolesta, hieman liikaakin

Kun katsoo ja kuuntelee ympärilleen, saa huomata, miten paljon vanhemmat tekevät asioita esimerkiksi täysi-ikäistenkin lasten puolesta. Siivotaan tämän huone, pestään pyykit, varataan lääkäriaikoja, täytellään lomakkeita, haetaan kesätyöpaikat (ihme, ettei mennä haastatteluunkin lapsen puolesta) ja näiden lisäksi kuunnellaan haistattelua ja vittuilua kun hommat eivät lapsen mielestä suju tarpeeksi ripeästi…

Väkisinkin miettii, miten lapset oppivat itsenäistymään? Hoitamaan itse omia, heille kuuluvia asioitaan? Tai mikseivät he auta kotitöissä? Miksi sallitaan vanhemman nimittely ja käskyttäminen?

Nyt kun oli todella runsasluminen talvi, jolloin lumitöitä sai tehdä (lähes) kyllästymiseen asti, harvemmin sitä tuolla näki perheiden nuorisoa lumitöissä. Vanhemmat ne siellä tuskailivat kolan ääressä. Teini-ikäinen olisi aivan loistavassa iässä ahkeroimaan sinne  lumikolan ääreen. Tosin se kolan työntäminen voi olla hieman hankalaa älypuhelin kourassa.

Kuskataan autolla lyhyetkin koulumatkat, kun ”se menee niin näppärästi siinä vanhemman työmatkan ohella” eikä ajatella, että se lyhytkin koulumatka on hyvää liikuntaa ja tiettyä itsenäistymistä lapsellekin.

Sitten kun nämä lapset saapuvat työelämään, ovat he oikeasti aika hukassa ja peukalo keskellä kämmentä, kun ei oikein mihinkään osata tarttua. Puhutaan mumisten, ei katsota silmiin, vältellään työntekoa eikä kestetä kritiikkiä. Kaikki fyysinen työ tai tylsä exceleiden näpyttely on ihan paskaa eikä mukamas johda mihinkään, kun suoraan pitäisi päästä tekemään niitä ylemmän toimihenkilön hommia.

Nykypäivänä on oikein uutisoinnin aihe, jos lapsi muuttaa yläkoulun jälkeen toiselle paikkakunnalle solukämppään asumaan ja opiskelemaan. Moni vanhempi ei edes suostu jättämään sen ikäistä yksin yöksi kotiin, koska se koetaan heitteillejättönä (tosin tässä on vaarana myös se bileiden järjestäminen, mutta saattaa ne solukämpissä asujatkin ryypätä viikolla).

Vanhemmat ajautuvat uupumukseen

Työelämä ja yhteiskunta vaativat nykyään ihmisiltä paljon. Kaikessa pitäisi olla tehokas, innovatiivinen, luova, innostunut ja aina valmiina muutokseen hymyssä suin. Tämän kaiken lisäksi taustalla kytee koko ajan epävarmuus oman työpaikan säilymisestä ja sitä myötä taloudellisesta varmuudesta.

Tähän tehokkuuden tavoitteluun kun lisätään vanhempien halu olla se niin sanotusti paras ja aina täydellinen vanhempi lapselleen, ei ihme, että vanhemmat väsyvät ja uupuvat. Ei tunneta armoa itseään eikä varsinkaan omaa vanhemmuuttaan kohtaan. 

Kaiken pitäisi mennä hyvin ja täydellisesti, ei saa huutaa eikä tehdä muitakaan virheitä, ettei lapsi traumatisoidu tai hänestä tule ”ongelmateiniä”. Kaikki pitää hoitaa itse, apua ei pyydetä.

Vanhemman tehtävä on rakastaa, kasvattaa ja asettaa rajat

Lapset tarvitsevat rakkautta ja myönteisiä elämänkokemuksia, mutta he tarvitsevat myös rajoja ja itsenäistymistä. He tarvitsevat vanhemman hellää tönäisyä eteenpäin elämänpolullaan. Kun lapsi pääsee pikkulapsi- ja alakouluvaiheesta, vanhemman olisi hyvä siirtyä enemmän vierelle kulkemaan.

Vanhemman täytyy antaa lapsensa itsenäistyä, kasvaa kohti aikuisuutta. Vanhemman tehtävä ei ole silottaa lapsen tietä, vaan lapsenkin on opittava. Kokeiltava siipiään, koettava pettymyksiä sekä tehtävä töitä haluamiensa päämäärien ja tavoitteiden eteen.

Lapsen pitäisi alkaa pikkuhiljaa ottamaan vastuuta omista teoistaan ja valinnoistaan. Alkaa vanhemman avustuksella (ei vanhemman tekemänä!) huolehtimaan niistä virallisemmistakin asioinneista.

Tottakai lapset ovat yksilöitä ja on ne mahdolliset haasteet elämässä, mutta me kasvatamme lapsistamme tulevia aikuisia, veronmaksajia, mahdollisia lastenlastemme vanhempia, joten hieman hankalaa tulee olemaan elämä, jos tietyt perusasiat jäävät uupumaan ja turvaudutaan kaikessa vanhempien apuun.

Vanhemman on tarkoitus olla tarvittaessa se kuunteleva korva, olla läsnä, tarjota lapselle tavallista sekä turvallista arkea, mutta ei kuplapallossa asumista.

Halutaanko me kasvattaa lapsia,
jotka eivät aikanaan osaa olla itsestään
huoltapitäviä ja  elämässään pärjääviä aikuisia?

 

Rakkaudella
Henna

 

 

16

2 kommenttia artikkeliin ”Intensiivinen vanhemmuus kääntyy meitä vastaan ja tekee karhunpalveluksen lapsillemme


  1. Sanoitit monet mielessäni pyörineet asiat hyvin!
    Otetaan yhdessä tavoitteeksi tuoda tätä ajatusmaailmaa enemmän esille!


    1. Kiitos Metsäemo kommentistasi ja näin me tehdään, enemmän saatava tätä ajatusmaailmaa eteenpäin! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *