Kestätkö sitä, kun lapsellasi on tylsää?

Nykypäivän intensiivinen vanhemmuus. Yritetään tehdä kaikki paremmin kuin omat vanhempamme ja yritämme olla enemmän läsnä kuin mitä omat vanhempamme olivat meille. Vanhemmat kuskaavat illasta toiseen lapsia harrastuksiin ja kaikki ”tyhjä aika” pyritään täyttämään mahdollisimman tehokkaasti, ettei lapsi vallan tylsisty. 

Lapsella on tylsää

Jokaisessa lapsiperheessä se kuuluu joskus. Toisissa perheissä useammin, toisissa vähän harvemmin. ”Äitiiii! Isiiii! Mulla on tylsääääääää!” Ja sellaisella oikein marisevalla äänellä. Voi argh. Tunnistatte varmaan?

Mitä näissä tilanteissa tekee nykyajan vanhempi? No, tuntee ensin huonoa omatuntoa sekä syyllisyyttä ja keksii sen jälkeen lapselleen tekemistä. Ongelma ratkaistu.

Vanhemmat ovat ohjelmatoimistoja

Vanhemmista on tullut lastensa ohjelmatoimistoja. Koko ajan pitää olla tekemässä jotain niin sanotusti merkityksellistä. Aika ei saa mennä hukkaan. Kun lapsi marisee tylsyyttään, ei vanhempi voi olla reagoimatta asiaan, monesti niillä huonommilla vaihtoehdoilla.

”Otappa tuosta toi iPad”
”Otappa pleikkarin ohjain käteen”
”Lähetään käymään kaupassa ja ostetaan sulle jotain kivaa. Eihän sulla saa olla paha mieli tylsyyden takia”

Tai sitten otetaan se 2-3 harrastusta per viikko, jotta kaikki mahdollinen päiväkodin / koulun jälkeen jäävä ”ylimääräinen” vapaa-aika menee vanhemmalla kuskatessa ja kentän laidalla seisten, koska ”lapsi haluaa harrastaa eikä hänellä saa olla tylsää”. Koko ajan pitää kehittyä ja oppia. Olla tehokas.

Lapset eivät osaa tylsistyä

Nykylapset eivät osaa tylsistyä eikä heidän anneta tylsistyä. Nyky-yhteiskunta on hyvin suorituskeskeistä, joka näkyy vanhemmissa ja sitä myötä heijastuu lapsiin. Kun vanhemmat eivät anna itselleen lupaa vain olla, tekemättä yhtään mitään, he eivät automaattisesti salli sitä lapsilleenkaan. Tämä käyttäytyminen tulee monesti vanhempien alitajunnasta eikä sitä tehdä tahalleen.

Koetaan, että tylsistyminen, joutenolo on jonkinlaisen laiskuuden ja huonon ihmisyyden merkki. Aika on rahaa ja koko ajan pitää tehdä jotain. 

Valitettavasti lapset myös oppivat siihen, että aina on jotain tekemistä. He eivät loppujen lopuksi osaa elää elämää, jossa oltaisiin joskus tekemättä mitään. He osaavat alkaa vaatimaan vanhemman järjestämää tekemistä, jatkuvasti ja koko ajan.

Lapsella on tylsää

Mitä pelkäämme?

Voisiko olla niin, että pelkäämme tylsistymisen tuomia negatiivisia tunteita? Kun ihminen on jouten, tekemättä yhtään mitään, voi sisimmästä alkaa heräilemään tunteita, jotka jäävät piiloon kaiken suorittamisen alle. Sieltä voi nousta ikävää, ahdistusta, surua, pelkoa, vihaa. 

Kun esiin nousee ikäviä tunteita, osaammeko käsitellä niitä? Ihminen voi kokea olevansa hukassa. Tylsyyden hetkellä on helpompi tarttua puhelimeen tai alkaa tekemään niitä rästissä olevia kotihommia kuin käsitellä omia tunteitaan. Varsinkin jos kukaan ei ole opettanut tunteiden käsittelyä eikä ole antanut itselleen lupaa käsitellä niitä negatiivisia tunteita.

Tai entäs jos se joutenolo tuntuukin liian hyvältä? Mitäs sitten? Jos sohvannurkka ilman minkäänlaista merkityksellistä tekemistä alkaakin tuntua paremmalta kuin jatkuva suorittaminen? Miten sitten käy koko elämän, jonka mahdollisesti on rakentanut suorittamiseen perustuen? Pelätään, ettei löydetä sitä kultaista keskitietä tässäkään asiassa. Pelätään laiskistumista, mutta olisiko sekään niin huono asia, loppujen lopuksi?

Lasten täytyy saada tylsistyä

Ensi kerralla, kun lapsesi tulee marisemaan, että hänellä on tylsää, mieti, mihin tämä sinulla kolahtaa. Nouseeko sinulle ikäviä tunteita pintaan? Koetko itsesi jotenkin huonoksi vanhemmaksi, kun lapsellasi on hetken ajan tylsää? Koetko itsesi epäonnistuneeksi, kun lapsellasi ei ole koko ajan mielekästä tekemistä?

Lapselle voi vastata:

”Se on tiedätkö ihan hyvä, että on välillä tylsää. Ihminen tarvitsee tylsyyden hetkiä, jotta jaksaa taas touhuta. Meneppä vaikka sohvalle hetkeksi istumaan ja ihan vain olemaan”.

Lapsi saattaa pistää vastaan, koska se on niin tylsääääää vaan istua sohvalla tekemättä mitään, mutta vanhemman tehtävä on ohjata lastaan oikeaan suuntaan, vaikka se joskus tuntuisikin tylsältä ja ikävältä.

Kun lapsi pääsee sinne sohvalle asti, mahdollisesti naama nurinpäin, ei siitä kuitenkaan mene kauaa, kun hän jo lähteekin kohti omia touhujaan. Ottaa mahdollisesti kirjan tai alkaa piirtämään tai leikkimään leluilla. Tadaa, enää ei ole tylsää ja lapsi keksi tekemistä ihan itse itselleen, ilman ohjelmatoimistoa eli vanhempaansa.

Vanhempi, opettele tylsistymään ja olemaan jouten

Kannattaa aikuisenkin kokeilla mahdollisuuksien mukaan sitä hetken joutenoloa. Ihan vain istua tai makoilla sohvalla, ilman puhelinta kourassa. Kuunnella ympäristön ääniä, kuunnella omaa hengitystään ja tunnustella, mitä kehossa ja mielessä tapahtuu. Mitä ajatuksia herää? Mitä itselleen kuuluu?

Toisinaan tylsinä hetkinä tulee ne parhaimmat oivallukset,
niin lapsille kuin aikuisillekin.

Antakaa lasten (ja itsenne) tylsistyä! Rauhoittakaa iltoja, aina ei tarvitse olla menossa. Päiväkotipäivien jälkeen lapsi tarvitsee vanhempansa läsnäoloa, sitä joutenoloa ja rauhoittumista, ei jatkuvia sirkustemppuja ja huveja.

Rakkaudella
Henna

 

P.S. Shitty is the new blackin blogitekstin kommentoinnista sain inspiraation tähän omaan tekstiini.

7

6 kommenttia artikkeliin ”Kestätkö sitä, kun lapsellasi on tylsää?


  1. Hyvä kirjoitus jälleen! Itselläkin on välillä tylsää. Mutta olen tajunnut, että tylsimmän hetken jälkeen alkaa syntyä jotain uutta. Kun on tilaa ajatella, niin sitä keksii uusia juttuja. Ainaisessa kiireessä sitä ravaa aina samoja polkuja, kun ei ole aikaa vilkuilla ympärilleen ja miettiä uusia uria.


    1. Kiitos Sari kommentistasi! ❤️🌷 Minusta on ihanaa, kun on välillä tylsää. Oikein sillee kunnolla. Tuntuu, että niiden hetkien jälkeen jaksaa taas vähän paremmin.


  2. Voi että.. tämä oli juuri se teksti mikä minun kuuluikin nyt lukea! Olen jo jonkin aikaa yrittänyt päästä pois suorittavasta elämäntyylistä, jossa joka hetki täytyy käyttää jotenkin hyödyllisesti. Luulen että olen jo parantanut jonkin verran, mutta tajusin miten paljon on vielä työstettävää. On vaan niin paljon asioita joita haluan tehdä ja joissa haluan onnistua.. Kylläpäs tuli pohdinta oikeaan hetkeen. Kiitos! <3


    1. Kiitos Maiju kommentistasi <3 :) Olipa ihana kuulla, että tämä teksti osui ja upposi. Tämmöiset kommentit lämmittävät aina mieltä.

      Et varmasti ole nykypäivänä niitä ainoita, jotka tunnistavat itsessään suorittajan. Kuulun heihin tietyllä tavalla itsekin ja olen yrittänyt opetella pois. Ja nämä piirteethän mulle ovat tulleet isommin esille vasta lasten saamisen myötä.

      Ennen lapsia mun elämä oli hyvinkin passiivista. Ehkäpä juuri siitäkin syystä olen nykyään tälläinen.


  3. Hyvä kirjoitus! Itselläni ei lapsia ole, mutta muistan omasta lapsuudesta kuinka vanhemmille tuli valitettua ”tylsää, mull on tylsää”, koska Aladinissa niin oli sanonnut…

    Ainoana lapsena ei ollut aina leikkikaveria, eikä vanhemmat viihdyttäneet, joten joutui leikkimään yksin ja käyttämään paljon mielikuvistustaan 🙂


    1. Kiitos Riikka kommentistasi :) <3

      Mie muistan myös omasta lapsuudestani sen, ettei vanhemmat olleet mun ja pikkuveljeni ohjelmatoimistoja, vaan ihan itse keksittiin leikit ja leikit. Tykkäsin jopa paljon leikkiä ihan yksinkin. Hyvät yhteisleikitkin meillä monesti oli veljen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *