Kun yhtäkkiä ei olekaan mitään sanottavaa

Kun yhtäkkiä tajuaa, ettei oikeastaan ole enää mitään sanottavaa tai tässä tapauksessa kirjoitettavaa, on se fiilis aika tyrmäävä. Blogini ja sen somekanavat ovat viettäneet hiljaiseloa pari viikkoa ja tuo ensimmäinen lause kiteyttää aika paljon viime aikojen fiiliksistä.

Olen kriiseillyt blogini osalta moneen otteeseen näiden viimeisten 2,5 vuoden aikana. Blogi ja sen somekanavat ihanine seuraajineen ovat olleet iso henkireikä, mutta silti. Nyt viimeiset puoli vuotta olen kriiseillyt itse kirjoittamisen kanssa.

Olen julkaissut pienien muokkauksien jälkeen vanhoja tekstejäni ja uudet tekstit ovat olleet – ainakin omasta mielestäni – lähinnä marinaa ja erilaisia vaivoja, joita menneeseen puoleen vuoteen on mahtunut sattuneista syistä.

Blogi oli menettämässä merkitystään ja muuttumassa sellaiseksi, jollaiseksi en sen halunnut muuttuvan.

En halua blogini ja sen somekanavien olevan pelkkää negatiivisuutta

Kun pari viikkoa sitten huomasin, että positiivisemman sisällön tuottaminen blogiini oli enemmän kuin työlästä, oli aika viheltää peli poikki. Rakkaan harrastukseni ei ollut tarkoitus olla keino oksentaa sitä omaa pahaa oloaan muille. 

Ei sillä, etteikö niitä huonoja hetkiä ja paskoja fiiliksiä saisi tuoda esille (pitääkin tuoda joskus!), mutta huonojen fiilisten ollessa vallitseva olotila, täytyy keksiä muita keinoja purkaa pahaa oloaan kuin jakaa sitä koko ajan julkisesti.

Omaa pahaa oloani ei auttanut selata muiden sometilejä ihanasta arjesta, itsensä haastamisesta ja voittamisesta sekä erilaisista ihanista ja ”niin huipuista jutuista”. Tunsin itseni muutenkin monella elämän osa-alueella väsyneeksi, uupuneeksi, kykenemättömäksi ja huonoksi ihmiseksi. Kun en vain jaksanut. Eikä kiinnostanut, oikein mikään ja tämä valitettavasti alkoi näkymään suuntaan jos toiseen.

Kun ei ole mitään sanottavaa

Nyt tässä parin viikon aikana olen yrittänyt miettiä, miten lähtisin kehittämään blogiani parempaan suuntaan ja millaisia olisi sen somekanavat. Olen yrittänyt mielessäni viritellä erilaisia aiheita, joista kirjoittaa, mutta olenkin tajunnut, ettei mulla ole tällä hetkellä mitään sanottavaa.

En ole minkään alan asiantuntija, jota voisin hyödyntää blogissani. En ole ”hyvinvointiguru” tai vahvat mielipiteet omaava. Tai no, onhan mullakin mielipiteeni, monestakin asiasta, mutten oikeastaan halua tuoda niitä julki. Mulla ei ole jakaa hyviä vinkkejä tai ylipäänsä antaa ihmisille mitään hyötyä siitä, että he käyttäisivät aikaansa ja tulisivat blogiini.

Jos haluaisin pelkkiä omia kuulumisiani kirjoitella, on siihen oikea kanava omat, henkilökohtaiset somekanavat. 

Liian henkilökohtaista, liian näkyvää

Uskokaa tai älkää, mutta näkyvyys alkoi myös ahdistamaan :D Tiedän, että blogiani ja sen somekanavia lukee ja seuraa myös sellaiset ihmiset, joiden en oikeastaan halua tietävän meidän elämästä mitään ja osa seuraa pelkästä uteliaisuudesta, vaikkei heitä oikeasti kiinnosta mitä mulle ja meille kuuluu.

Erilaiset ”pahantahtoisemmat” lukijat ja seuraajat ovat aivan normaaleja, kun puhutaan julkisesta tilistä ja blogista, mutta kaikkiahan se ei tietenkään häiritse tai ahdista, millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on :) Kunhan tulee paljon klikkauksia teksteihin ja näkyvyyttä instatilille, on se tärkeintä.

Itsehän en jaksa harrastaa muiden kyyläämistä vain siksi, että itseäni vituttaa kyseinen ihminen. Pysyttelen mieluiten poissa niin hänen somekanavistaan kuin esimerkiksi blogistakin. Ja jos näihin joskus eksyn, en jaksa provosoitua.

Olen myös alkanut miettimään, miksi jakaisin kuulumisiani julkisesti? Sisällön pitäisi ehkä olla enemmän sellaista pintaliitoa, kevyttä höttöä, yleistä shaibaa, mutta sellaistakaan en koe omakseni. Ei olisi mun juttu kirjoittaa ja jakaa pelkkää pintaliitoa, tyyliin arvosteluja meikkivoiteista tai VeroModan uusimmasta kesävalikoimasta. Haluaisin tarjota rosoisia pilvenreunoja ja kurkistusta siihen, kun kaikki ei aina ole okei. Hakeudun myös itse seuraamaan sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät tarjoamaan rosoisia reunoja kultareunuksien sijaan. 

Miten tauko on vaikuttanut omaan somekäyttäytymiseeni?

Alkuun selasin paljonkin blogini instatilin puolella muiden bloggaajien ja sisällöntuottajien tilejä. Nyt tämä on vähentynyt. Mulla on muutama ihminen, joiden kuulumisia haluan ihan aidosta kiinnostuksesta käydä kurkkimassa ja tarvittaessa laittaa heille ihan viestiäkin ja vaihtaa kuulumisia.

Enemmän alkaa korostumaan, millaisia tilejä itse haluan jatkossakin seurata ja tulenkin olemaan asian suhteen ronkelimpi kuin mitä olen tähän mennessä ollut.

Omilla sometileilläni jaan jotain pientä. Tai no, onhan tässä ollut isojakin asioita viime viikkojen aikana. Esikoisemme kävi tutustumassa kouluun, omaan opettajaansa sekä tuleviin luokkakavereihinsa <3 Se oli jännä päivä se, mutta hyvin meni, kaikinpuolin.

Luon paineet itse itselleni

Koska olen viime kuukaudet ollut ihan itsekseni blogini kanssa, mulla ei ole ollut ulkopuolelta tulevia paineita sisällöntuottamisen suhteen. Olen luonut ne paineet ihan itse itselleni. 

Olisi oikeasti ihanaa olla ihminen, joka vähät välittäisi muiden toiminnoista. Tekisi vain sitä omaa juttuansa, mutta kun ei me vain olla samanlaisia. Ei mitenkään päin ja tämä täytyy hyväksyä, puolin ja toisin.

Olen myös ollut pettynyt itseeni. Etten sitten tätä(kään) hommaa osannut ilman, että niin sanotusti murrun ja luon ne liian kovat paineet itselleni. 

Tulevaisuus näyttää suunnan

En tosiaan nyt tiedä, mikä on blogini tulevaisuus eikä mun toisaalta tarvitse sitä tietääkään. :) Täällähän tämä säilyy. Odottaa sopivaa hetkeä, jos joskus saisin inspiraation ja löytäisin tarpeeksi aikaa. Löytäisin oikeasti sen oman suuntani blogini suhteen, koska kirjoittamisen olen kokenut mulle tärkeänä.

Tai sitten löytäisin sen jonkun muun jutun, jossa olisin oikeasti hyvä ja pro. Sellaisen jutun, josta voisin olla rinta rottingilla ylpeä ja kertoa muille, miten on se tietty juttu, jonka mie osaan ja hallitsen. Sellainen iso tai pieni juttu, jolla erottuisin ”massasta”. Mutta toisaalta, ehkä sellainen tietynlainen tavallisuus onkin nykyaikana massasta erottautumista? Kun noin muuten joka puolella hoetaan sitä, miten erottautua muista ja olla hyvällä tavalla erilainen kuin muut. 

Tämäkin postaukseni oli tälläistä tajunnanvirtaa, kun olen hieman saanut ”keräiltyä” itseäni ja palasiani tässä viime viikkojen aikana. 

Joskus olisi ihanaa osata olla itselleen enemmän armollinen.

Yllä olevassa kuvassa näkyy etualalla perheomenapuu, jonka istutimme kolme vuotta sitten. Toissakesänä puu teki viisi omenaa, mutta menneenä talvena rusakot tuhosivat sen ja nyt puu on pystyyn kuollut. Emme olleet suojanneet sitä tarpeeksi.

Tänään istutimme uuden perheomenapuun, joka näkyy kuvassa takana. Samalla puu sai paremmat suojat ympärilleen.

Mietin puuta istuttaessamme, että näinhän se on. Täytyy muistaa suojata itsensä sekä perheensä ja tarjota mahdollisimman hyvät olosuhteet, jotta kukaan ei tule ulkopuolelta vahingoittamaan. Tämä pätee niin omaan kuin perheenkin hyvinvointiin. On enemmän kuin okei hakeutua oman suojamuurinsa taakse ja pitää huolta, että ulkopuolelta kohdistuu mahdollisimman vähän uhkia, jotka voivat vaarantaa hyvinvoinnin. Ehkä tämäkin ajatus on tämän blogitauon takana. Halu suojata itsensä ja perheensä.

+ se resurssipula. Kun ainoa hyvä ja rauhallinen hetki kirjoittaa olisi talon hiljennettyä lasten nukahdettua, ei siinä kohtaan enää ajatus pelaa niin paljon, että saisi jotain järkevää tekstiä aikaiseksi.

Aika näyttää, miten tässä käy :)

 

Rakkaudella

Henna

 

 

 

 

 

 

4
Artikkeli kategoriassa

8 kommenttia artikkeliin ”Kun yhtäkkiä ei olekaan mitään sanottavaa


  1. Kuulostaa tutulta nuo sinun kertomasi asiat. Itse jätin facebookin muutama vuosi sitten, koska koin, että ihmiset tulivat liian lähelle ja avasin elämääni siellä ihan liikaa. Alkoi ahdistaa.

    Blogini, jonka piti kertoa moottoripyöräilystä, mutta muuttui puutarhablogiksi, on hiljennyt. Ei ole mitään sanottavaa.

    Tällä hetkellä elämässäni valokuvaus on se juttu, mitä tykkään tehdä. Jaan kuviani Instagramiin, mutta kirjoittaminen on minimissä.

    Tsemppiä sinulle! Löydät varmasti oman juttusi. Ja se juttu voi vaihtua monta kertaa vuosien saatossa. Vanhasta pitää päästää irti, kun sen aika on. ❤


    1. Kiitos Sari kommentistasi ❤️
      Ihana kun oot löytän sen omasi juttusi valokuvauksesta ❤️

      Kiitos tsempeistä, kyllä tämä tästä 😊❤️


  2. Mielenkiintoinen kirjoitus, oon itse aloittanut bloggaamisen vasta ihan vähän aikaa sitten ja miettinyt, että entä jos mulla ei ookaan enää sanottavaa. Sitten taas toisaalta vaikka joskus pitäisi taukoa tai vaikka lopettais kokonaan, ei se onneksi poista arvoa siltä mitä on jo kirjoittanut, hyvä vaan jos siitä on saanut iloa itse ja joku muukin :) Tsemppiä suunnan etsimiseen :)


    1. Kiitos Julia kommentistasi ❤️

      Muistan itsekin joskus ajatelleeni, että voiko muka tulla tilannetta, ettei ole mitään sanottavaa, mutta näköjään se tilanne tuli. 😔

      Mutta nämä tälläiset eivät tosiaan poista arvoa jo siltä tehdyltä työltä 😊❤️

      Tsemppiä sulle oman blogisi kanssa. ❤️😊

      Kiitos ❤️


  3. Hyvä ja helposti samaistuttava kirjoitus. Podin samanlaista tyhjyyttä hiljattain, kun puolet blogini päätähtinä olleista koirista kuoli lyhyen ajan sisällä. Minut ja blogini pelasti kolme viikkoa sitten laumaan koeajalle tullut koira, joka räjäytti blogini kävijätilastot, mutta ennen kaikkea auttoi minua löytämään arjen ilon uudelleen.

    Olen huomannut itselläni toimivimmaksi keinoksi saalistaa blogin artikkeliaiheita vähän kuin onnen hippusia elämässä: ei tarvitse olla mitään suurta ja mahtavaa ilotulitusta, vaan löytää se pieni pirskahteleva yksityiskohta, jonka ympärille aiheen voi kietoa. Toki niin kuin edellinen kommentoija sanoi, aikansa kutakin ja vanhasta on hyvä osata päästää irti, sitten kun siltä tuntuu. Ihanaa alkavaa kesää, oli lopputulema mitä tahansa. <3


    1. Kiitos Jenna kommentistasi ja osanottoni tärkeiden karvakamujen menetyksen johdosta 😔❤️
      Onneksi laumaan tuli uusi jäsen ❤️

      Näinhän se on, että blogin kanssa kyllä toimii saalistaa niitä pieniä, pirskahtelevia yksityiskohtia, joiden ympärille saa jutun kirjoitettua ❤️

      Kiitos ❤️


  4. Itse koin saman jutun vähänaika sitten. Annoin itselleni aikaa, kirjoitan sitten kun huvittaa. Nyt blogini on enemmänkin valokuvausblogi, jo senkin takia että aina ei tarvitse kirjoittaa – kuvat riittävät!
    Muutin myös bogini ulkonäköä ja muokkasin sitä enemmän, se lisäsi motivaatiota! Mutta älä stressaa!
    Ajan kanssa – tai sitten ei ollenkaan 💙

    https://jasukuvaa.blogspot.com/


    1. Kiitos Jasmin kommentistasi ❤️

      Tietynlainen hiljaisuus ja tauko kyllä auttaa löytämään sitä oikeaa suuntaa ja mikä se sitten onkaan tässä tapauksessa, sen aika näyttää 😊❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *