Miksi tunnen itseni heikoksi ja väsyneeksi?

Heikko ja väsynyt. Siltä minusta on alkanut viime aikoina tuntumaan ja tunne vahvistuu päivä päivältä. Toisinaan havahdun miettimään, että miksi ihmeessä, mutta kun katson menneitä kuukausia taaksepäin, onko se nyt kuitenkaan mikään ihmekään? Toisaalta, joitain ei taas hetkauttaisi mihinkään suuntaan.

Joskus sitä huomaa toivoneensa, että tulisi niin kipeäksi, ettei itsestään olisi ainakaan viikkoon yhtään mihinkään. Minua ei pystyisi tavoittamaan enkä olisi tälle maailmalle olemassa, hetkeen.

Kun sitten taas olen vierestä seurannut tärkeiden ihmisten viikkokausia kestäneitä sairasteluita ja muita vastoinkäymisiä, en ihan oikeasti haluaisi samanlaiseen tilanteeseen. Ihmismieli on kuitenkin jännä, välillä todella ärsyttäväkin, kun menee toivomaan sellaisia typeriä juttuja.

Tällä hetkellä tunnen itseni todella riittämättömäksi niin äitinä, työntekijänä, puolisona kuin ystävänäkin. Kun ei ihminen pysty uskomaan, ettei pysty olemaan hyvä ja tarpeeksi joka asiassa. Joku asia jää aina vajaaksi, väkisinkin.

Viime kuukausien aikana meillä on ollut paljon pieniä juttuja, jotka ovat aiheuttaneet stressiä ja säätöä siihen perusarjen pyörittämiseen. Nämä kaikki omalta osaltaan vaikuttavat omaan stressinsietokykyyni sekä siihen, miten suhtaudun jatkuviin muutoksiin ja yllättäviin tilanteisiin.

Lasten sairastelut

Viime kuukausiin meillä on sisältynyt esimerkiksi ihan sitä perusjuttua eli lasten sairasteluita. Verrattuna toissatalveen, on meillä nyt oltu enemmän kipeitä, vaikka päiväkodissa pojat olivat silloin toissatalvenakin jo. Koko viime syksyn esikoinen oli enempi vähempi räkäinen ja yskäinen, molemmilla pojilla muutamia kuumetautejakin. 

Vuodenvaihteessa esikoisella todettiin korvatulehdus molemmissa korvissa. Toisessa jo liimakorva, toisessa ärhäkkä tulehdus, joka tämäkin muuttui myöhemmin liimakorvaksi. Olemme käyneet alkuvuoden korvakontrolleissa ja yhden antibioottikuurin esikoinen söi.

Vakuutushan ei korvannut tätä yksityisellä ravaamisen lystiä, koska esikoisen vakuutuksesta on korva- ja kitarisahommat suljettu pois.

Pojalle oli jo varattu julkiselle puolelle operaatioaika, itseasiassa tälle päivälle, korvien putkitukseen, kitarisan poistoon sekä nielurisojen pienennykseen. Kävimme kuitenkin viime viikolla korvalääkärillä kontrollikäynnillä ja pojan molemmat korvat olivatkin parantuneet ajan kuluessa.

Samalla nenätähystyksessä lääkäri katsoi, ettei kitarisa ole turvonnut. Nielurisat ovat normaalia isommat, mutta eivät toistaiseksi niin paljon, että se haittaisi olemista. Operaatioaika päätettiin perua. Onneksi menimme kontrollikäynnille, ettei tullut turhaa operaatiota jälkikipuineen ja toipumisineen.

Lääkäri kiinnitti huomiota esikoisen pieneen leukaan. Sitä tutkaillaan paremmin myöhemmin mahdollisen hampaiden oikaisuhoidon yhteydessä, jossa leuan kasvua voitaisiin ohjailla.

Näiden lisäksi meillä koko perhe sairasti vatsataudin helmikuussa, oma vatsani reistaili enempi vähempi ja nyt tällä hetkellä meillä nuorimmainen, kolme wee, on todennäköisesti influenssassa tai jossain muussa kovassa kuumetaudissa. Hänellä oli eilen korkea kuume sekä oksenteli eilen illalla ja tänään aamulla.

Hän on kuitenkin tänään ollut enemmän tolkuissaan kuin eilen illalla. Suostunut syömään, juomaan, hieman leikkinytkin veljensä kanssa ja katsonut telkkaria. Todella reppana kuitenkin. Tämä päivä on onneksi mennyt ilman kuumetta.

Muutokset töissä

Töissä on ollut kaikenlaisia muutoksia todella paljon viimeisten vuosien aikana. Viime vuonna hyvästelin useammankin, jopa todella tärkeän työkaverin. Työhuoneet tyhjenivät yksitellen, väki kahvipöydän ääressä väheni. Ne kovin tutut, rakkaat äänet ja naurut katosivat käytäviltä. Ensi viikolla on seuraava muutosten etappi, kun iso osa työkavereista muuttaa uuteen toimistotilaan. 

Organisaatiomuutokset, jatkuvasti vaihtuva esimies, uusia työtehtäviä. Sitä vain yritti pysyä mukana ja pitää mielen positiivisena, kaikesta huolimatta. Koville se välillä otti, sitä ei voi kieltää. Työ, töissäkäyminen ja työkaverit ovat kuitenkin iso osa meitä ja meidän arkea. Aika kyyninen ja kylmä ihminen saa olla, jos mikään ei tunnu missään.

Viimeisimpänä isona muutoksena tapahtui yritysmuutos, jolloin oma, noin sadan hengen yksikkömme siirtyi toisen konsernin alle. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin ihmisten silmissä näkymään toivoa. Nauru ja luotto tulevaisuuteen palailevat pikkuhiljaa. Todella paljon tässä on kaikenlaista hommaa, mutta mie tykkään käydä töissä ja yritysmuutos tässä kohtaan oli hyvä. Pelastuksemme.

Pieni pintaremontti

Omasta tahdosta ja halusta toteutetut remontit ovat yleensä, tottakai sellainen positiivinen juttu. Se itse remonttiaika on kuitenkin lievästi sanottuna stressaava. Ympäri kämppää sotkua, tavarat ovat missä sattuu.

Meillä tyhjennettiin entinen, niin sanotusti häpeällinen romuhuone. Tämän ja poikien yhteisen huoneen välistä seinää siirrettiin. Entisestä romuhuoneesta tuli upea, tulevan koululaisen huone. Samassa kaaoksessa meille ilmestyi keittiön ja kylppärin lähettyville yksi väliseinä lisää ja saimme pienen kodinhoitonurkkauksen.

Huomasin varsinkin itsestäni sekä esikoisestamme, että remontin keskellä eläminen hieman koetteli meitä. Esimerkiksi esikoisen pikkulegot olivat pari viikkoa visusti pakattuina laatikoihin, koska ei ollut paikkaa, jossa leikkiä niiden kanssa. Tämä koetteli esikoisen hermoja. Lisäksi isi oli remontissa enemmän kiinni, eikä hänellä ollutkaan iltaisin ihan niin paljon aikaa lapsille kuin normaalisti.

Itseäni rassaa se, jos tavarat ovat, miten sattuu ja se, että vielä työpäivien ja normaaleiden kotihommienkin jälkeen pitää jaksaa keskittyä valitsemaan kalusteita tai mattoa tai hyllyn kiinnikkeitä. Ei meinannut aivokapasiteetti riittää, ei sitten millään.

Onneksi tämä homma on nyt takana päin ja saimme torpan viimein siivottua sekä tavarat järjestykseen. Tulen jossain kohtaa tekemään oman postauksensa enempien kuvien kanssa, miten remontti eteni ja millaiselta täällä näytti ennen ja remontin aikana. Tässä kuitenkin pari kuvaa.

Niin kovin häpeällinen ja ruma romuhuone
Romuhuone remontin jälkeen

Kodinhoitonurkkaus

Turnausväsymys

Nyt alkaa tosiaan tuntumaan siltä, ettei oikein jaksa, kun on tsempannut itseään sekä muita. Vaikkei tässä ole isoista jutuista ollut kyse, mutta paljon kuitenkin sellaista pientä. Tämän päälle iski kevätväsymys ja -ahdistus, joka on mulle uutta. Syksyisin ihan peruskauraa, mutta ei keväisin.

Kuten jo alkuun mainitsin, taidan vain olla heikko, kun tämmösistä pitää väsyä ja marista. Tosin näkisin, että jo ihan oma erityisherkkyyteni tekee asioista välillä vaikeampia kestää. Yksi oleellinen asia on sen perusarjen, perusrytmin horjuminen, joka pistää omat pasmat väkisinkin sekaisin. Lasten kanssa hoetaan ja painotetaan sitä rytmin, säännöllisyyden sekä ennakoitavuuden tärkeyttä. Ihan yhtä lailla nämä ovat tärkeitä myös aikuisille.

Myös yöunet ovat jääneet liian lyhyiksi ja pääsääntöisesti on se yksi tai kaksi herätystä yössä sekä vieressä nukkuva kolme wee. Onneksi oman huoneensa myötä hän on myös välillä alkanut nukkumaan koko yön omassa sängyssään.

Tässä samaan aikaan yritän olla riittävä äiti, riittävä työntekijä, riittävä puoliso ja riittävä ystävä, mutta en kuitenkaan riitä, en omasta mielestäni. Tunnen huonoa omatuntoa, kun niin moni asia tehdään nyt rimaa hipoen.

Tietynlainen suorittajaluonne ei haluaisi antaa periksi ja tehdä asioita vasemmalla kädellä, jolloin myös virheiden mahdollisuus kasvaa. Inhoan tehdä virheitä, vaikka harjoittelenkin ”iloista mokaamista”. Osaan onneksi monesti nauraa itselleni ja todeta, ettei kukaan ainakaan kuollut. Sen jälkeen korjataan virheet.

Eilen illalla hoin itselleni, että nyt kuopuksen ollessa kipeä, täytyy unohtaa se työntekijänä oleminen ja keskittyä olemaan vain äiti. Samaan aikaan koen huonoa omatuntoa, kun tiedän kollegoilla olevan kiire muutenkin ja muutkin käyvät tällä hetkellä puoliteholla sairasteluidensa takia.

Sähköposti täyttyy, laskuboksit täyttyvät, yksi jos toinenkin ihminen tarvitsisi apua ja neuvoja. Väkisinkin miettii, miten pitkälle ymmärrys riittää?

Kyllä tämä tästä

Niin kuin aina, ja tiedän sen itsekin, mutta kyllä tämä tästä! Asioilla on tapana järjestyä ja arki asettuu jossain kohtaan omiin, ennakoitaviin uomiinsa. Ollaan menossa kesää kohti ja silloin vähenee ainakin sairastelut. Arki helpottaa muutenkin, kun kevenee vaatetus ja kotoa lähteminen paikkaan kuin paikkaan nopeutuu. Ulkoilu tulee ihan toisella tavalla arkipäiviin mukaan.

Pienet pintaremontit on nyt tehty eikä tarvitse enää kesällä käyttää aikaa esikoisen huoneen remppaamiseen. Nyt mies pystyi käyttämään remonttiin todella hyvin aikaansa, kesällä sitä ei ole samalla tavalla käytettävissä.

Töissä asiat järjestyvät ja selkeytyvät pikkuhiljaa. Saan olla mukana kehittämässä ja näyttämässä sitä todellista ammattitaitoani. Minut viimein nähdään ja multa halutaan mielipiteitä.

Vaikka joskus mielen valtaa sellainen negatiivinen ja väsynyt fiilis, löytyy sieltä sisimmästä kuitenkin se positiivinen elämänasenne ja luotto siihen, että kaikki järjestyy. Positiivinen elämänasenne ei tarkoita jatkuvaa hymyä ja sateenkaarien oksentamista. Tähänkin tulen palaamaan syvemmin jossain kohtaa.

Ja hei, mun pian 12 vuotta vanha viirivehka kukkii monen, monen vuoden tauon jälkeen!

Kuten sanottu. Kyllä tämä tästä. Päivä kerrallaan. Edelleen.

 

Rakkaudella
Henna

 

3

2 kommenttia artikkeliin ”Miksi tunnen itseni heikoksi ja väsyneeksi?


  1. Tuttuja tunteita! Juuri tuo, että pienistä asioista kasautuu niin iso kokonaisuus, että se vaikuttaa jo selkeästi omaan jaksamiseen. Mulla kuormitusta lisäävät tekijät liittyvät vain lapsiarkeen ja työhön, mutta löydän jo perusarjesta paljon mua uuvuttavia asioita, koska tunnit tuntuvat loppuvan kesken ja on jatkuva stressi tekemättömistä hommista, joita kaikkia ei edes saa tehtyä, kun ei vaan jaksa. On ollut ihan opeteltava myöntää, että pieni mutta jatkuva arkikaaos väsyttää mut, ja se(kin) johtuu todennäköisesti erityisherkkyydestä. Yritän lopettaa itseni vertaamisen muihin, jotka jaksavat työpäivän jälkeen ja iltaisin vaikka mitä, ja ajatella, että jos olisin toisenlainen, minäkin jaksaisin, mutta kun olen tällainen, saan väsyä perusarjestakin.


    1. Kiitos Miranda, kun kommentoit ❤️

      Näinhän se on. Nykyajan arjessa yksinään on jo monta erilaista palasta ja asiaa, jotka saattavat kuormittaa.
      On kuitenkin hienoa, että oot tunnistan itessäs erityisherkkyyden, jolloin voit olla ja opetella olemaan itelles armollisempi ❤️
      Toiset jaksavat ja kestävät enemmän kuin toiset ja se meidän on vain hyväksyttävä.
      Tsemppiä arjen pyöritykseen ja haasteisiin.
      Mukavaa kevään jatkoa ✨

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *