Nyt on kaamos – antakaa mun masistella rauhassa

Kaamos. Kaamosväsymys. Kaamosmasennus. Väsyttää, tekee mieli epäterveellisiä hiilareita, ei jaksaisi hilata persettään ylös sohvalta, ahdistaa, ei halua nähdä ihmisiä, ei kiinnosta työt eikä varsinkaan olla yltiöpositiivisen pirteä. Haluaisi vain hautautua sohvannurkkaan ja mieluiten yksin.

Sitä on meikäläisen kaamosväsymys. Ja sitä se nyt on, ainakin seuraavat kolme kuukautta vielä, sitten alkaa helpottaa, koska kevät ja lisääntynyt valo.

Marraskuusta puolet kuukaudesta meni pimeydessä, harmaudessa ja märissä olosuhteissa. Ihan iltapäivälehdissä uutisoitiin, että Kouvolassa ei paistanut aurinko kertaakaan ensimmäiseen kahteen viikkoon. Onko tuo nyt mikään ihme, että ilmoihin reagoiva ihminen vaipuu tiettyyn melankoliaan, jos on koko ajan perkeleen pimeää?

Älä taistele kaamosväsymystä vastaan, jos olet siihen taipuvainen

Kirjoitin ihan loppukesästä postauksen sotasuunnitelmastani kaamosta vastaan. Yksi keskeinen asia sotasuunnitelmassa oli, etten väkisin taistele kaamosta vastaan, koska se veisi liikaa energiaa. Ja tiedättekö, tämä on toiminut!

Kun olen tänä vuonna lipunut kohti syksyä, antanut itseni myös väsyä ja hidastaa tahtia, ei syksyn väsymys iskenyt samalla voimalla kuin vuosi sitten. Tänä syksynä en säikähtänyt väsymystä, en tuntenut itseäni niin paljon heikommaksi tai huonommaksi. Hyväksyn sen tosiasian, että kaamos vie multa energiaa ja se on ihan okei.

En tiedättekö just nyt jaksa kakkia kukkasia tai oksentaa sateenkaaria, vaikka se tietynlainen positiivisuus ja iloisuus sisältäni löytyykin. Toisinaan kyllä mietin, että olenko kuitenkaan niin iloinen ja positiivinen kuin mitä annan ymmärtää…? Mutta kyllä, on mulla kuitenkin ihan hyvä ote elämään ja asioihin.

”Ilon kautta voittoon”

”Positiivinen asenne ratkaisee”

En sitä kiellä, etteikö omalla ajatusmaailmallaan ja asenteellaan voisi osittain vaikuttaa siihen, miten henkisesti voi, mutta tiettyjä asioita ei pysty tekemään väkisin. Mitä enemmän yrittää väkisin olla pirteä ja iloinen, kun sisältä mieli on aivan helvetin rikki, sitä enemmän se vie itseltään energiaa. Sitä tuntee olevansa aivan helvetin paska, kun ei jaksa kakkia niitä kukkasia tai oksentaa sateenkaaria.

Kun sitä yrittää olla joku toinen, joku sellainen, mitä muut mahdollisesti haluaisivat sinun olevan. Sellainen vie ihan oikeasti aivan hirveästi energiaa. Juuri sitä energiaa. jota pitäisi käyttää itsestään huolta pitämiseen.

Kannattaa pitää itsestään huolta kaamoksenkin keskellä

Tällä hetkellä olen väsynyt, ehkä hieman kyynistynyt, mutta sekään ei estä minua olemasta ystävällinen ja toiset huomioonottava enkä jatkuvalla syötöllä sylje pahaa oloani muiden niskaan. Se ei todellakaan kuulu olla heidän taakkansa kantaa. Lisäksi heillä on paljon muitakin, isompia murheita, joten en kuormita heitä omilla huolillani. Kuuntelevana olkapäänä voin olla.

Lisäksi pyrin syömään minulle sopivaa ruokaa, en herkuttele joka ikinen päivä, harrastan lempeää liikuntaa (liian vähän, mutta harrastan kuitenkin). Pidän yhteyttä ystäviin sen verran kuin jaksan, vaikken välttämättä saisikaan aikaiseksi tavattua livenä. Kotona yritän pitää tiettyä järjestystä, mutta en siivoa ja tohota, jos en jaksa. Pyrin viikonloppuisin ottamaan päikkäreitä, antamaan keholleni lepoa, jota se selvästi tarvitsee.

Nyt on siis kaamos. Antakaa mun sekä muiden kaamosväsymyksestä kärsivien masistella ja vaipua melankoliaan rauhassa. Me nousemme täältä taas, kunhan kevät ja lisääntyvä valo saapuvat iloksemme. Eikä tämä tarkoita, että me olisimme koko ajan kuin zombieita, jotka vaeltavat täällä ilman ilon tai hymyn pilkahduksia ;)

Rakkaudella
Henna

P.S. Kuviinkaan ei jaksa panostaa, mutta tartteeko kaiken aina olla niin hiton täydellistä?

1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *