Olen äiti ja tykkään käydä töissä

Olen äiti ja tykkään käydä töissä. Miten tämä edelleen nykyaikana tuntuu korvaan ja silmään niin väärältä? Äiti, joka tykkää käydä töissä. Eikö äidin pitäisi rakastaa kotona olemista ja viivytellä viimeiseen asti työelämään paluuta lasten saamisen jälkeen? Ei, ei pidä.

Äiti työelämä

Olen aina kokenut asiasta hieman huonoa omatuntoa. Miksi työ on minulle edelleen tärkeää, vaikka minulla on perhe, kaksi ihanaa poikaa?

Hommahan on sillä tavalla, että minä en ole kotiäitityyppiä. Olisin halunnut olla ja olisin sitä toivonut. Olisin halunnut nauttia kotona olemisesta, mutta en nauttinut. Vaikka kotiäitiydessä on monia hyviä puolia, oli siinä omalta osaltani myös paljon miinuksiakin.
Hyviä puolia oli esimerkiksi päikkärit ja kiireettömät aamut. Miinuksina jatkuva älämölö, tiukempi rahatilanne, 24/7 ruokahuolto ja henkinen yksinäisyys.

No, kotiäitiys ei siis ollut minun juttuni.

Olen palannut töihin molempien perhevapaiden jälkeen silloin, kun pojat ovat olleet noin 1v8kk ikäisiä. Työelämään, samaan paikkaan kuin jossa olen työt aloittanut helmikuussa 2009, olen palannut osittaiselle hoitovapaalle eli tehnyt 30h/vko, kuuden tunnin työpäiviä. Viime marraskuussa siirryin osittaiselta hoitovapaalta täyteen työaikaan, poikamme olivat silloin melkein 3- ja 6-vuotiaita. 

Lue myös: Miten sujui paluu osittaiselta hoitovapaalta täyteen työaikaan?

Enää ei eletä 1950-luvun kotirouva-aikaa

Edelleen elää vahvana tämä myytti, että äidin pitäisi olla se kodinhengetär, joka ei varsinkaan mitään töitä haluaisi tehdä. Päinvastoin, mahdollisimman pitkään kotona, keinolla millä hyvänsä. Lapset ovat pieniä vain kerran ja niin edelleen. Vanha tuttu laulu.

Mutta niin hiton vanhanaikaista ajattelua, että äidin paikka olisi vain kotona lasten ollessa pieniä! Nyt eletään 2010-, melkein 2020-lukua, ei 1950-lukua, jolloin niin sanotut kotirouvat olivat yleisempiä kuin työssäkäyvät äidit eivätkä isät osallistuneet arjen pyöritykseen.

Nykyään myös isät voivat, SAAVAT ja haluavat olla lasten kanssa kotona. Olen sitä mieltä, että iseille olisi saatava vielä enemmän mahdollisuuksia perhevapaisiin, niin äidin, työnantajan kuin byrokratiankin puolesta.

Syyllistäminen

Edelleen kuitenkin syyllistetään työssäkäyviä äitejä:

”Miksi lähdit töihin niin aikaisin?”
”Mikä kiire sinne töihin nyt muka on, kerkeäähän niitä tekemään?”
”Miksi teit lapsia, jos et halua olla heidän kanssaan kotona?”

En sano, etteikö syyllistettäisi ja arvosteltaisi myös niitä kotona olevia äitejä, mutta parempi olisi, kun ei syyllistettäisi ketään. Jokainen perhe tekee omat, omaan elämäänsä ja arvoihinsa sopivat ratkaisut. Työssäkäyvä eikä kotona oleva äiti ole yhtään sen huonompi toista.

Itse kunnioitan ja arvostan heitä, jotka haluavat olla kotona lasten kanssa. Kunnioitan ja arvostan myös heitä, jotka valitsevat lähteä töihin. Näiden kahden asian ei pitäisi sulkea pois toisiaan, mutta silti nämä ovat vastakkain, vielä nykypäivänäkin. 

Työssäkäyvä äiti ei automaattisesti ole huono tai itsekäs äiti. Työssäkäyvä äiti on ihan yhtä rakastava, perheestään huoltapitävä kuin kotona oleva äitikin.

Itse ainakin koen, että lasten on todella hyvä nähdä esimerkkiä, että äiti sekä isä ovat monessa asiassa tasavertaisia. Meillä molemmat vanhemmat tykkäävät työstään,  maksavat laskuja, ovat poikien saikkupäivinä vuorotellen kotona ja tekevät kotitöitä. 

Äiti SAA tykätä käydä töissä

Mie tykkään mun työstä ja työtehtävistä. Tykkään työkavereistani.  Kertoo paljon, kun erään kerran vastasin työkaverilleni puhelimessa, että olen kotona, vaikka istuin oman työpöytäni äärellä.

Työpaikkani on mulle kuin toinen koti. Pitkän työsuhteeni aikana olen kasvanut aikuiseksi, tullut äidiksi, jakanut työkavereiden kanssa monet huolet, murheet, ilot ja riemut. Kasvanut ihmisenä ja kehittynyt ammatillisesti.

Hyvän työpäivän jälkeen koen olevani kotona parempi äiti. Ne onnistumisen fiilikset, kahvitaukojen naurut ja aikuinen seura ilman lapsia antavat mulle virtaa. Tasapainoittaa sitä kotona olevaa perhearkea, johon taas kuuluu omat juttunsa. 

Lue myös: Perhekeskeistä perhe-elämää: Miten tämä meillä näkyy?

Haluan jollakin tavalla edetä urallani, kehittyä ja kasvaa oman alani paremmaksi ammattilaiseksi. Siitä mun ei pitäisi tuntea huonoa omatuntoa, päinvastoin. Mun pitäisi olla ylpeä.

Huono omatunto

Silti se tietty huono omatunto kolkuttelee ja nakertaa omaa ammattiylpeyttä. Ja uskon, etten ole ainoa työssäkäyvä äiti, joka tämän ajatuksen jakaa kanssani.

Äitikin saa olla kunnianhimoinen. Äiti saa luoda uraa. Äiti saa haaveilla ja unelmoida, kurottaa niitä kohti. Luoda tavoitteet niin, että saavuttaa haluamansa. Äitiys ei saisi olla este tälle.

Mitä me lapsillemmekin opetamme, jos näytämme heille mallia, että uhriutuminen ja tietty marttyyrimeininki ovat se kaiken a ja o, ainoa oikea tapa toimia? Kaikki hyvin, kunhan unohdat itsesi ja haaveesi ja keskityt seuraavat 20 vuotta täysin muiden hyvinvointiin?

Tietysti tälle vastaiskuna, että unohdetaan se perhe kokonaan, kun luodaan vaan uraa ja tehdään ympäripyöreitä päiviä + työreissut päälle?

Näin kärjistettynä kumpainenkin esimerkikki.

Kultainen keskitie. Se on tässäkin asiassa aika todella tärkeä juttu, joka olisi hyvä löytää itse kunkin, millaisista asioista nyt haaveileekaan :)

Minä siis olen äiti, joka tykkää käydä töissä.

 

Rakkaudella
Henna

 

 

3

4 kommenttia artikkeliin ”Olen äiti ja tykkään käydä töissä


  1. ”Hyviä puolia oli esimerkiksi päikkärit ja kiireettömät aamut. Miinuksina jatkuva älämölö, tiukempi rahatilanne, 24/7 ruokahuolto ja henkinen yksinäisyys.”

    Allekirjoitan tämän juttusi täysin. Minäkään en ole kotiäitityyppiä. Minun lapseni menivät vielä paljon aikaisemmin päivähoitoon ihanalle yksityiselle perhepäivähoitajalle, jolla saivat olla hoidossa kouluikään asti ja vielä vähän sen jälkeenkin iltapäivisin. Tämä perhepäivähoitaja oli kuin toinen äiti lapsilleni.

    Olin välissä yhden vuoden kotona hoitovapaalla lasten ollessa vielä pieniä, koska syyllisyys huonosta äitiydestä ja menetetystä pikkulapsiajasta kasvoi niin suureksi.

    Mutta se jatkuva älämölö oli minulle ehkä pahinta. Ensimmäinen lapseni oli vielä koliikkivauva, joten ensimmäiset kolme kuukautta kahlasin aika vähillä unilla.

    Toiseksi olen myös sen verran sosiaalinen, että pelkästään lasten kanssa juttelu sai minut tuntemaan todella yksinäiseksi.

    Hullua on, että ihan muutama päivä sitten viimeksi mietin, että olinkohan minä huono äiti, kun vietin liian vähän aikaa lasteni kanssa? Eräs asiakas puhui kotiäitiyden puolesta ja moitti pienten lasten viemistä päiväkotiin. Ratkaisuistaan saa varmaan kantaa syyllisyyttä lopun ikää. Omat lapseni ovat jo kotoa poismuuttaneita ja yli 20-vuotiaita molemmat. Mutta syyllisyys jatkuu.


    1. Kiitos Sari, kun jaksoit kommentoida pidemmin <3 :)

      Kuulostaa aivan todella ihanalta tuo perhepäivähoitaja, joka kohdallenne on sattunut! Todella iso etu, että lapset ovat saaneet olla hänellä hoidossa myös kouluiässä :)

      Et sinä huono äiti ole tälläisen asian takia. Kuten sanottu, jokainen perhe tekee omalla kohdallaan ne parhaimmat ratkaisut näissä asioissa, ei pitäisi olla kenellekään nokankoputtamista sen asian suhteen. Ymmärrän sekä kotiäitiyden puolesta että sitä vastaan puhujia. Kaikilla asioilla kun on ne monet puolet eikä me tiedetä kaikkia taustoja ihmisten ratkaisuiden takana.
      Siksi olisikin ihanaa, ettei ketään syyllistettäisi ja vielä tärkeämpää: äidit eivät syyllistäisi itseään <3

      Ihanaa kevään jatkoa sinulle <3


  2. Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta voin kuvitella, että haluan takaisin töihin nopeasti. Toki varmaksi ei mitään tiedä ennen niitä muksuja. Oma äitini palasi töihin mun ollessa vuoden. Meillä se oli aina isä, joka jäi kotiin, jos olin esim. kipeä. Voi vitsi sitä kuraa minkä muistan äitin saaneen niskaansa! Se oli ihan älytöntä. Jos isä tykkäsi olla kotona sairaan muksun kanssa, ni miksi äiti olisi pitäny pakottaa siihen? Yhdessä se muksu kuiteskin on hankittu.

    🖤:llä sofilmas.blogspot.fi


    1. Kiitos Sofia kommentistasi :)

      Hienoa, että teillä on isä pystynyt jäämään sairastapauksissa kotiin! En itsekään henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi se aina pitäisi automaattisesti olla äiti, joka jää kipeiden lasten kanssa kotiin? Käsittääkseni monilla aloilla sekä mies että nainen saavat ne tietyt palkalliset poissaolopäivät lapsen sairauden takia.

      Meillä mie olin vielä aiemmin se, joka pääsääntöisesti jäi kotiin kipeän lapsen takia (helpompi töiden järjestelyiden kannalta), mutta nyt ollaan alettu jakamaan aikalailla puoliksi ja sen mukaan, mimmosia päiviä kummallakin on töissä. :)

      Ihanaa kevään jatkoa sinulle :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *