Osittaiselta hoitovapaalta täyteen työaikaan: miten on sujunut?

Loppuvuodesta 2018 perheemme arki muuttui hieman, kun siirryin osittaiselta hoitovapaalta eli kuuden tunnin työpäivistä täyteen työaikaan eli 7,5 tunnin työpäiviin. Miten tämä on näkynyt arjessamme ja miten nämä pari kuukautta ovat sujuneet?

Kirjoittelin jo lokakuussa meidän tulevasta muutoksesta arjessamme ja täytyy sanoa, että silloin jännitti aikalailla. Täytyy myös todeta, ettei ihan pieleen mennyt veikkaukset siitä, millaista arkemme tulisi jatkossa olemaan :D

Pitkät työpäivät, pitkät päiväkotipäivät

Aiemmin poikamme olivat päivisin noin seitsemän tuntia päiväkodissa, nykyisin melkein 9 tuntia. Siinä on iso ero, kun ajatellaan jo viikkotasollakin. Vien heidät noin klo 7.30 hoitoon, jonka jälkeen yritän suoriutua töihin mahdollisimman pian. 

Pidemmät työpäivät ovat tuoneet sen helpotuksen, ettei niinkään enää tarvitse huomioida poikkeuksellisia hoitopäiviä esimerkiksi iltapäivien kokouksien takia. Aiemmin piti joka viikko tarkastaa kalenteri ja varailla sen mukaan tarvittaessa pojille pidempiä hoitopäiviä.

Jos ilmoitusta ei muistanut tehdä viimeistään edellisen viikon maanantaina, niin se olikin hankalampi juttu. Päiväkodin työntekijöiden resurssit kuitenkin varataan ajoissa ilmoitettujen hoitoaikojen perusteella, jonka ymmärrän täysin.

Ensimmäinen viikko oli kauhea…

Ensimmäinen viikko täydellä työajalla ja pitkillä hoitopäivillä oli aivan kauhea :D Mie olin töissä klo 14.30 eteenpäin hieman hukassa ja ahdistunut, että enkö jo pääsisi kotiin. Pojilla oli onneksi mennyt päiväkodissa hyvin ja he olivatkin innoissaan keretessään päivän toisellekin ulkoilulle. Tämä toinen ulkoilu oli siis aiemmin jäänyt pois.

Kotona olimme noin klo 16.30 ja kaikilla oli aivan hirveä nälkä. Vatsamme olivat tottuneet syömään päivällisen jo neljän aikoihin, nyt se venähti viiteen, joinain päivinä yli viiteen. Kaikkia kiukutti, kaikkia väsytti. Mietin itku kurkussa ja itkinkin, ettei tästä mitään saatana tule.

…kunnes rytmiin tottui

Ensimmäisen viikon jälkeen rytmiin alkoi sopeutumaan, koko perhe. Oli toisaalta kiva, että minun ja poikien kanssa melkein samaan aikaan kotiin tuli myös mies. Kaksi aikuista oli saman tien hoitamassa ja jakamassa hommia, ruoanlaitosta ja poikien huomioimisesta lähtien. Aiemmin oli ollut niin, että mie otin vastaan ne kaikki kiukut ja aloin kaiken keskellä laittamaan ruokaa, mies tuli sitten niin sanotusti valmiiseen pöytään.

Iso plussa on, että pojat saavat päivittäin sen kaksi ulkoilua päiväkodin toimesta. Marraskuun sateilla ja pimeydessä ei välttämättä enää lähdetty päivällisen jälkeen ulos. Nyt kun on lunta ja pakkasta, on se ulkoilukin aivan toisenlaista ja käymmekin välillä myös alkuillasta ulkona.

Siinä missä ensimmäisellä viikolla olin töissä puolen kolmen jälkeen hieman hukassa, opinkin nauttimaan hiljenevästä talosta. Puhelimen soiminen rauhoittuu, sähköposti hiljenee. Tapanani on ennen kotiin lähtemistäni käydä yläkerrassa pieni kierros, tyhjentää tiskikone ja katsoa, että kaikki on ok.

Täydellä työajalla mulla on paremmin aikaa tehdä ne kaikki, oikeasti todella monet työtehtäväni, mutta kerkeän yleensä myös pitämään tarvittavat tauot. Tuntuu, että tämän myötä olen päässyt vielä paremmin työyhteisöön mukaan, kun olen enemmän paikalla.

Isompi palkka

No siinäpä se lyhykäisyydessään. Täyden työajan sekä uusien työtehtävien myötä palkkani nousi ja kyllä se vain tätä arkea helpottaa. Laskut saadaan maksettua ilman itkuvirsiä, rahaa riittää ruokaan sekä poikien erilaisiin tarvikkeisiin ja jää sitä rahaa vielä säästöönkin. Vaikka sanotaan, ettei raha onnea tuo, mutta kyllä se arkea helpottaa aika hemmetisti.

Mutta on niitä miinuksiakin

Onneksi olin lyhyemmällä työajalla kerennyt pikkuhiljaa keräämään liukumatunteja. Nyt täydellä työajalla niitä on nimittäin mennyt. Eikä niinkään vapaapäiviin tai lyhyempiin työpäiviin esimerkiksi perjantain kunniaksi, vaan ihan hoidettaviin asioihin.

Siinä missä lyhyemmällä työajalla kaikki omat menot pystyi mahdollisuuksien mukaan sopimaan klo 14 jälkeen tai vaihtoehtoisesti heti aamuun, mutta pidensi työpäivää hieman iltapäivän puolelta, joutuu nyt kaikki asiat hoitamaan työajan siitä kärsiessä. Yhteiskunta kun pyörii tässä virka-ajassa.

Uusia liukumia ei sitten noin vain kerätäkään, koska pojat on mentävä hakemaan sovittuna aikana enkä heidän päiviään viitsi entisestään pidentää vain siksi, että saisin pikkuhiljaa saldoja takaisin.

Onneksi emme harrasta, mitään aikataulutettua

Tässä kahden kuukauden aikana olen niin monta kertaa taputellut itseäni selkään, että onneksi meillä ei ole aikataulutettuja harrastuksia! En todellakaan jaksaisi joka ilta olla jossain ja juosta kellon perässä. Otti jo ennen joulua koville, kun piti harva se ilta olla hoitelemassa jotain asioita tai juosta kaupoilla. Ei vain meinannut jaksaa eikä aivokapasiteetti riittänyt.

Meillä ei pojat edes kaipaa mitään erityisiä harrastuksia tai että pääsisivät olemaan lisää sosiaalisia. Heille riittää, kun pääsevät vielä illalla ulos tai saavat leikkiä ihan rauhassa sisällä. Joskus arki-iltoina saavat hetken aikaa pelata pleikkaria.

Päiväkodissa on aivan riittävästi ryhmässä toimimista, sosiaalista kanssakäymistä, touhua, leikkiä, ulkoilua, musiikkia ja urheilua, että siinä on tuollaisille 3- ja 6-vuotiaille ihan tarpeeksi.

Itselleni tekee jo tiukkaa tiistaisin saada ruoka lämpöiseksi, syödä ja vaihtaa vaatteet ennen kuin ryntään ohjatulle kuntosalitunnille, kuudeksi. Saati jos tarvisi vielä lapsia kuskailla johonkin. Oma kuntosaliharrastus on kuitenkin mulle tärkeä ja siitä aion pitää kiinni, vaikka olisikin se kiire yhtenä päivänä viikossa.

Pölypallot valtaavat alaa, pyykkipino kasvaa

Jos mie en nyt ennenkään ollut mikään innokas siivooja, olen sitä nyt vielä vähemmän. Onneksi on arjen pelastaja, Dysonin varsi-imuri, jolla saa näppärästi ja pikaisesti enimmät roskat otettua pois, mutta en mie silläkään (enää) joka päivä käy lattioita läpi.

Pyykkiä saatan pestä arkisin, mutten jaksa niitä puhtaita vaatteita viikata. Onneksi meillä kaikilla on vaatteita sen verran riittävästi, ettei arkisin välttämättä tarvitse edes pyykätä.

Tasoille kerääntyy pölyä entisestään, vessat huutavat useampaa pyyhkäisykertaa viikossa, mutta tiedättekö, kun ei vain jaksa tai saa aikaiseksi. Eivätkä ne ole oleellisia asioita tässä arjessa. Ketään muuta ei häiritse, yritän siis itsekin olla häiriintymättä.

Lue myös: Arkea kuormittavien asioiden karsiminen

Huono omatunto

Vaikka pidän työyhteisöstäni, työstäni ja siitä, että saan kuitenkin suhteellisen rauhassa tehdä hommiani, kalvaa kuitenkin se huono omatunto ja syyllisyys. Olenko riittävän hyvä työntekijä? Haittaako, kun aivokapasiteettini on toisinaan aivan täynnä enkä käy ihan täysillä pytyillä? 

Olenko riittävän hyvä äiti, vaikka toisinaan tulee ärähdeltyä väsymyksestä? Pojathan viihtyvät päiväkodissa ja heillä on siellä kaikki hyvin, mutta entä jos ei olisikaan? 

Osaanko ja jaksanko olla riittävän läsnä työpäivien jälkeen? Tähän tiedän, etten aina osaa enkä jaksa, mutta ei meistä kaikista työssäkäyvistä / opiskelevista vanhemmista siihen olekaan, vaikka haluttaisiin. 

Perheessämme kuitenkin ruokailemme joka päivä yhdessä, ilman älylaitteita tai lehtiä, käymme ulkoilemassa, käymme porukalla suihkussa, luetaan iltasatu… Onhan siinä niitä hetkiä, kun lapset saavat vanhempien huomiota.

Lisäksi tiedän, että mulle on parempi olla työelämässä ja poikien päiväkodissa kuin se, että olisin kotiäitinä. Tosin, perheemme kuopuskin on jo sen kolme vuotta, joten kotiäitiajat ovat ihan virallisesti historiaa :) 

Lue myös: Perhekeskeistä perhe-elämää: Miten tämä meillä näkyy?

Milloin niitä ystäviä sitten näkee?

Eipä heitä näekään juuri koskaan ja se harmittaa. Kotiäitiajoilta yksi, oikeastaan se ainoa asia, jota kaipaan, oli pitkät treffit samassa elämäntilanteessa olevien ystävien kanssa. 

Nyt ystäviä näkee harvoin, mutta onneksi kaikki ymmärtävät ja suurimmalla osalla on ne omatkin arjen kiireet. Yritetään joskus sopia pikaisia arki-illan tapaamisia tai sitten tavataan viikonloppuisin. Onneksi on kaikenmaailman erilaiset tavat pitää yhteyttä sekä  somen kautta voi seurata osan kuulumisia.

Ja sitten kun keretään treffaamaan, tuntuu se todelliselta laatuajalta. Eikä pidemmätkään tauot tapaamisissa haittaa, koska juttua jatketaan aina siitä, mihin viimeksi ollaan jääty.

Uskon, että päivien ja valoisan ajan pidennettyä meillä kaikilla riittää arki-iltoihinkin toisella tapaa energiaa ja voimme sopia vaikka puistotreffejä alkuiltoihin (tästä ainakin haaveilen).

Lue myös: Yhteydenpito ystäviin ruuhkavuosien keskellä

Blogille ei ole samalla tavalla resursseja

Tämä on se, mikä harmittaa jos jokin. Haluaisin kirjoittaa enemmänkin, mutta nyt tyydyn noin postaus per viikko -tahtiin sekä lisäksi aktiivisuus instassa. Ei mun tarvitse yötä myöten kirjoitella, koska en ole kenellekään vastuussa tietystä postaustahdista. Yöt pyhitän nukkumiselle. Jos alan tästä hommasta ottamaan stressiä, ei se ole hyvä juttu. Bloggaaminen on nimenomaan harrastus, tässä muun arjen ja toiminnan ohessa. 

En mie tästä tule luopumaan, koska bloggaaminen on yli kaksi vuotta ollut todella tärkeä osa mun elämää ja se on tuonut paljon hyvää. Miksi siis jättäisin jotain sellaista pois? :) Kirjoittelen fiiliksen mukaan, mielen päällä olevista asioista, ilman sen kummempaa suunnitelmaa :)

Olen siis enemmän kuin kiitollinen teille kaikille lukijoilleni ja seuraajilleni, jotka siellä matkassa pysytte, kaikesta huolimatta :) <3

Tätä tämä bloggaajan arki on, kaukana glamourista :D

Kyllä tämä tästä

Ihminen sopeutuu ja tottuu. Kyllä tämä arki tästä suttaantuu, päivä kerrallaan. Toisinaan itketään väsymystä, toisinaan nauretaan työkavereiden kanssa niin, että kyyneleet valuu silmistä. Toisinaan revitään hiuksia turhautumisesta, toisinaan iloitaan onnistumisista. Kaikenlaista, laidasta laitaan, pääasiassa ihan ok.

Rakkaudella
Henna

 

PeeÄs. Pelkäätkö, että uusimpia tekstejäni jää lukematta, koska et jaksa tai halua pörrätä somessa etkä jaksa olla joka päivä päivystämässä blogin sivuilla, milloin ilmestyy uusi teksti? Eipä hätää. Liity blogin tilaajaksi, jolloin saat aina uusimmasta postauksestani ilmoituksen suoraan sähköpostiisi :)

Liittyminen listalle ei vaadi sinulta mitään muuta kuin sähköpostiosoitteesi, jota en tule käyttämään siihen, että pommittaisin sinua kaikenmaailman posteilla eikä sitä välitetä eteenpäin. Ainoastaan ilmoitukset blogin uusimmista postauksista kilahtavat sähköpostilaatikkoosi :)

Alempaa löytyy laatikko, johon sähköpostiosoitteen voi syöttää :)

 

 

 

0

2 kommenttia artikkeliin ”Osittaiselta hoitovapaalta täyteen työaikaan: miten on sujunut?


  1. Meillä 9- ja 7-vuotiaat pojat joista toinen harrastaa lätkää ja toinen sählyä. Ainut päivä kun ei ole harkkoja on maanantai. Melkein joka vkl on pelejä jompana kumpana päivänä.. Oonkin vitsillä (oikeesti tosissaan) sanonut, et kiellän lailla kaikilta sanan ruuhkavuosi kenellä ei ole lapsia tai jos on vaan yksi joka on vielä alle kouluikäinen 🙈 ei hemmetti tätä kellon kanssa juoksua…


    1. Apua, teillä tosiaan riittää menoa ja meininkiä 🙈 Tsemppiä todellisiin ruuhkavuosiin Sanna ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *