Päivä kanssamme – näin se suunnilleen menee

Kirjoitin aiemmin tekstin, jossa kerroin tavallisesta arkipäivästämme. Teksti oli siitä erikoinen, että siinä oli suurin osa valehdeltua ja siloteltua. Tässä tekstissä kerron nyt, miten se arkipäivä perheessämme oikeasti menee, noin niin kuin suunnilleen.


Pääset lukemaan aiemman tekstin tästä linkistä.

Aamu

Tänään, kuten lähes joka ikinen aamu heräsin kello kuusi siihen tunteeseen, miten voikin väsyttää? Voi helvetti, miksi tuli taas käytyä liian myöhään nukkumaan? Tänään ihan varmasti menen aikaisemmin nukkumaan. Kuopus on jossain vaiheessa yötä tullut väliimme, siinä pyörinyt, hyörinyt ja potkinut, joskus nukkunut ihan rauhassa. Isommalle piti etsiä kadoksissa (=tyynynsä alla) oleva unipupu. Mies on aamulla noussut hieman minua aiemmin ja laittanut valmiiksi ladatun kahvinkeittimen päälle. Mumisemme silmät ristissä huomenet ja hipaisemme toistemme käsivarsia. 
Syön mikrossa lämmitetyn puuroni kera poikien isomummon keräämien mustikoiden ja juon kahvin. Samalla selaan facen ja instan. Mies syö aamupalansa niin sanotusti lennosta. Hän lähtee töihin klo 6.25 ja mie menen vessaan istunnolle haisemaan jollekin muulle kuin kukkasille.
Pesen hampaat ja meikkaan osittain. Klo 6.45 menen herättelemään esikoista. Saan pidemmän aikaa silitellä ja suukotella, hokea huomenta. Alkuun ei mitään reaktiota. Muutan äänensävyäni jo hieman tiukempaan suuntaan: ”Huomenta, NYT on aika herätä”. Pikkuhiljaa hän alkaa heräilemään uuteen päivään. Hänelle ei kannata muuta vielä puhuakaan. Kannan hänet vessaan pissalle, jossa hän puolinukuksissa hoitaa asiansa. Kiukku on herkässä, jos joku menee pieleen. Minun pitää olla varovainen sanomisissani ja tekemisissäni. Tämä helpottaa noin kymmenessä minuutissa.
Kannan edelleen puolinukuksissa olevan pojan sohvalle ja laitan telkkarista lastenohjelmat. Käyn herättämässä kuopuksen sängystämme. Häntäkin saa jonkun aikaa silitellä ja suukotella, kunnes kannan hänet toiselle sohvalle. Käyn meikkaamassa loppuun, jonka jälkeen laitan molemmille pojille aurinkorasvat ja puen pienemmälle päälle. Isommalle sanon, että äiti vaihtaa omat vaatteet ja menee sen jälkeen laittamaan hiuksia. Jos hän haluaa olla ennen äitiä valmis, on parempi laittaa töpinäksi. Hän kun siis hermostuu, jos mie kerkeän laittamaan hiukseni ennen kuin hän saa päivävaatteensa päälle. Lapset. Huutelen vessasta pari kertaa, että joko niitä vaatteita vaihdetaan. Pian hän onneksi tuleekin esittelemään, että vaatteet ovat päällä.
Lähdön hetkellä pojat saavat enempi vähempi hepuleita. Kinastelevat keskenään, juoksevat ympyrää, kiukkuavat, kun eivät kerkeä leikkimään. Minä saan joskus hepuleita, kun he saavat hepuleita. Siltikin pääsemme suht vaivattomasti liikenteeseen. Matkalla päiväkotiin autossamme soi HeviSaurus. Päiväkodilla pusutellaan ja halitaan. ”Nähdään sitten iltapäivällä, normaaliin aikaan, välipalan jälkeen”

Iltapäivä 

Työ- ja hoitopäivät menevät ihan hyvin, kuten yleensäkin. Mie nautin töissä omasta rauhasta. Kun ajelen iltapäivällä päiväkodille, ajattelen jo valmiiksi sitä kotona koittavaa härdelliä, kaikkien kakkahätää ja mahdollisia kiukkuja. Tekemättömiä kotitöitä. Mietin, miten hienoo olis ottaa päikkärit! Tai vaikka viikon loma, ihan itsekseni.
Olemme kotona noin klo 15. Yleensä isompi poika menee hetkeksi leikkimään pikkulegoilla, pienempi pörisee autoilla, mie rojahan sohvalle luuri kourassa. Välillä käyn pyyhkimässä pyllyn, vaihtamassa vaipan. Tekisi mieli torkahtaa, mutta sitten sitä mahdollisesti olisi entistä kiukkuisempi. Puolisen tuntia kerkeämme vetämään henkeä, kunnes alkaa kyselyt, milloin on ruoka, kun ”on ihan kaaaaaaauhea nälkä!”.

Alan etsimään ruokatarvikkeita. Liian usein (?) lautasiltamme löytyy täysjyvämakaronia jossain muodossa ja jauhelihaa tai nakkia. Kastikkeita. Yritän taltuttaa huonoa omatuntoani miettimällä, että pojat kuitenkin syövät päiväkodilla suhteellisen monipuolisesti kolme kertaa päivässä ja kotona me yleensä syömme tavallista kotiruokaa, jonka lisukkeena lautasilla on edes vähän väriä.

Teen ruokaa. Pojat riehuvat, ovat jaloissa, nahistelevat ja vähän väliä toimin erotuomarina. Kun ruoka viimenään on pöydässä, saattaa pienempi syödä kaksi lusikallista ja sanoa kiitos. Ellei ole kierremakaronia, hänen ehdotonta herkkua tällä hetkellä. Isommalla on onneksi ihan hyvä ruokahalu nykyään. Pöydässä kuuluu ”kakkapissakakkapissa” ja välillä poistankin pojat pöydästä vessaan hokemaan vessasanoja. Toisinaan ruokahetki on ihan leppoisa ja pojilla on omat hauskat juttunsa.

Mies tulee kotiin noin klo 17.00-17.30, jonka jälkeen pojilla alkaa hirveä riehuminen ja huuto. Ihanaa katsokaas, kun isi tuli kotiin. Mies saa syödä ruoan (lähes) rauhassa, mie rötvään jo sohvalla kahvikupin kanssa, pojat katsovat ja ”katsovat” Pikku Kakkosta. Tosin kerjäävät milloin mitäkin syötävää tai juotavaa. Vettä saavat. Riehuvat.

Hyvällä kelillä on aika lähteä ulos omalle pihalle riehumaan. Isompi poika haluaisi tällä hetkellä tehdä paljon isänsä kanssa kahdestaan juttuja, mutta pikkuveli haluaisi olla myös mukana ja siitäkös se huuto aina syntyy. Erotuomarointia, välillä poikien jakamista eri leikkeihin, välillä yritetään saada heille löytymään se yhteinen sävel. Välillä heillä onkin ihan kivaa ja nauru raikaa. Kakkapissakakkapissa-hokemat ovat aivan parasta.

Tällä välillä saatamme jollain kokoonpanolla käydä lähikaupassa kävellen ja/tai pyörillä. Kerran viikossa on koko perheen Prisma-reissu, jolloin ostamme enemmän tavaraa kerralla.

Ja se meidän ”puutarha”… Ei ole mitään varsinaista puutarhaa :D Mulla on pihalla tasan yksi kukkapenkki, jonka senkin edelliset asukkaat ovat istuttaneet. Lajikkeita siinä on ainakin kuunlilja, muita en tunnista, mutta jotain siinä kukkii koko kesän :D Tälle tai viime kesällä emme istuttaneet kesäkukkia minkäännäköisiin ruukkuihin. Joka kevät saadaan yksi tai kaksi amppelia terassille ja yleensä jo muutaman viikon päästä ne ovat kaukana alkukesän loistostaan. Kun pitäisi nyppiä ja sillee. Hyvä kun muistan edes kastella. Mutta ne söpöt puutarhahanskat multa löytyy :D



Ilta

Noin kello 19 on aika siivota pihalta lelut ja muut omille paikoilleen. ”En jaksa, en halua, pikkuveikankin pitää siivota, en mie ole levittänyt, äiti ja isi ovat ihan tyhmiä!” Suihkuun mennään monien mutkien kautta, muutaman kerran pitää ”hieman” ääntä korottaen sanoa, että NYT mennään suihkuun. Huutoa ja riehumista, ei korvia, mutta myös sitä naurunremakkaa ja poikien omia tansseja (hah, nämä ne vasta saavatkin hymyn huulille :D ).

Pojat syövät iltapalaksi jonkunlaista leipää, näkkäri ja tumma leipä ovat heidän suosikkejaan. Katsovat isänsä kanssa lastenohjelmia olkkarissa ja syövät samalla. Sillä aikaa mie suorin keittiötä, teen seuraavalle päivälle eväät töihin, lataan kahvinkeittimen, suorin paikkoja ja jos hurjaksi rupean, viikkaan pyykitkin. Imuriin en iltaisin koske. Kosken siihen muutenkin aivan liian harvoin.

Iltaisin oma hermo ei enää meinaa kestää. Odotan vain, että saadaan pojat nukkumaan. Sen takia vetäydynkin iltatoimien ajaksi kyökin puolelle, jotta saan niin sanotusti vain olla kotiaskareiden ohella ja siinä samalla olla puhelin kourassa.

Pojat saavat syötyä, annetaan iltapastillit, heihin iskee iltavilli, pestään hampaat. Sen jälkeen on aika mennä sänkyyn, noin klo 21. Satua emme ole viime aikoina lukeneet kuin harvoin. Halimme, toivotamme hyvät yöt, annan lentosuukot molemmille. ”Olette tärkeitä” Musiikki päälle. Pienempi yleensä jää sänkyynsä ja nukahtaa suhteellisen nopeasti. Esikoinen odottaa pikkuveikan nukahtamista sängyssään ja hipsii sen jälkeen olkkariin meidän kanssa. Klo 22.00 mennessä talo on hiljainen, lasten osalta. Tämän suhteen rytmi tulee varmasti aikaistumaan syksymmällä, päivien pimetessä ja syysväsymyksen iskiessä.

Syömme miehen kanssa iltapalaa, hän omalla tuolillaan, minä sohvan nurkassa. Katsomme Netflixistä Modernia perhettä, molemmilla käsissään älylaitteet. Emme välttämättä juttele juuri ollenkaan. Ei vain jaksa eikä se haittaa, kumpikin tarvitsee sen oman nollaushetkensä päivän päätteeksi. Noin klo 22.30 kannamme esikoisen sänkyynsä ja kömmimme omaan sänkyymme. Saatan lukea vielä vähän aikaa kirjaa tai ihan vain selata facen ja instan. Toivotamme hyvät yöt, otamme tahoillamme hyvät asennot ja nukahdamme kello yhdentoista aikoihin.

Ennen nukahtamistani en kerkeä miettimään juuri mitään syvällisiä, koska nukahdan parissa minuutissa.



Perheemme harrastukset ja lapsivapaat

Ei meillä harrasteta. Minä käyn hikiseen kerran viikossa lenkillä, aktiivisuuteni tulee ihan vain arki- ja hyötyliikunnasta. Nyt hommasin itselleni polkupyörän, esikoinen oppi ajamaan ilman apupyöriä ja pienemmälle pojalle on istuin miehen pyörän kyydissä, joten pääsemme porukalla pyöräilemään vähän pidempiäkin matkoja.

Esikoisen kanssa kävimme viime talven palokuntakerhossa, syksyllä tuskin jatkamme, koska minä en jaksa olla siellä mukana. Kerhossa olisi siis tarkoitus lasten olla ilman vanhempia, meidän oma ei siihen suostu, joten jätetään välistä. Olemme molemmat siellä erittäin vahvasti epämukavuusalueillamme. 

Aion itse yrittää syksyllä jälleen päästä kerran viikossa pidettävälle kansalaisopiston kuntosaliharjoittelukurssille, jossa olen jo kahtena menneenä talvena ollut. Toivottavasti pääsisin, koska muuten ei tule salille mentyä tai tehtyä lihaskuntoa muutenkaan. Ehkä mie vielä joskus saan ne kotitreenit sovitettua arkeen, tai sitten en.

Blogia kirjoittelen sopivissa ja epäsopivissa väleissä, myös lasten ollessa hereillä. Oikeastaan ainoastaan silloin, koska lasten nukahdettua mulla ei enää ole järjellistä aivotoimintaa.

Mies ei harrasta mitään.

En juurikaan näe ystäviäni vapaa-ajalla, ainakaan ilman lapsia. Yleensä treffit ovat pikaisia tapaamisia heti töiden jälkeen ennen ruokaa tai puistotreffejä alkuillasta, ruoan jälkeen. Varsinaisia illanviettoja on enää harvemmin, miehen kanssa lapsivapaavuorokausi (tai edes ilta, yö ja aamu) on ollut viimeksi 8 kk sitten (tämä asia on korjattava lähikuukausien aikana).

Sanoisin, että aika tavallista lapsiperhearkea, johon onneksi sisältyy niitä hyviäkin hetkiä. 


Rakkaudella
Henna


Lue myös:

Ruuhkavuosien hyvät puolet

Yhteydenpito ystäviin ruuhkavuosien keskellä

Arjen hyvät asiat ja hetket

0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *