Toisten ihmisten tunteiden vähättely – sorrutko sinäkin?

”No älä nyt, mitä sie sitä murehit?”
”Anna olla, eteenpäin kuin mummo lumessa”
”No sehän oli vaan lemmikki, mitä sie itket?”
”Et sie voi olla masentunut, kun pystyt töissä käymään ja hymyilet”
”Mulle on käynyt samalla tavalla eikä tuntun missää”
”Miks sie nyt tommosesta ärsyynnyt?”
 

 

Tunteiden vähättely. Tähän sortuu moni, myös allekirjoittanut on aikanaan enemmänkin sortunut. Lasten tunteita ja kokemuksia vähätellään, sama meno jatkuu aikuistenkin kanssa. ”Mitä sie nyt tommost asiaa vetistelet?”, on aika yleinen lausahdus, mitä kuulee sanottavan niin lapsille kuin aikuisillekin.

Ei aina ymmärretä eikä muisteta, että ihmiset kokevat asioita eri tavalla. Siinä, missä toisen kuppi menee nurin vähemmästä kuin toisen, ei tee ihmisestä heikkoa.

Olemme saaneet erilaiset eväät elämään, olemme luonteiltamme erilaisia. Se on helppo tulla sanomaan, että älä nyt murehdi tai anna nyt vain joidenkin asioiden olla. Helppo todeta, ettei itsellä samanlainen kokemus tuntunut missään, miksi siis muillakaan pitäisi tuntua?

Aina ei ymmärretä, että osa ihmisistä tekee aivan helvetisti töitä sen eteen, että saisi itselleen paremmat työkalut käsitellä erilaisia tunteita. Että ylipäänsä selviäisi arjesta, ettei kuormittuisi niistä niin sanotuista ”pikkujutuista”.

Meillä on oikeus tunteisiimme

Me aikuiset näytämme esimerkillämme lapsillemme tunteiden käsittelyä. Meidän tehtävänä on auttaa heitä tunteidensa säätelyssä ja käsittelyssä. Mitä viestimme, jos vähättelemme omiamme, toisten ja ennen kaikkea lastemme tunteita ja kokemuksia?

Tunteita vähättelemällä viestimme toiselle ihmiselle,
ettemme arvosta tämän tunnemaailmaa
tai tapaa, jolla hän kokee asioita.

 

Jokainen ihminen voi tottakai kehittyä ja kasvaa, opetella erilaisia tapoja käsitellä tunteitaan, mutta tätä opettelua ei auta se, että joku vähättelee. Siitä tulee aliarvostettu olo. Olo, ettei kelpaa juuri sellaisena kuin on.

Seuraavan kerran, jos joku tulee surunmurtamana kertomaan lemmikkikissansa kuolemasta tai vittuuntuneena siihen, kun auto hajosi neljännen kerran puolen vuoden sisään, yritä edes pikkaisen ymmärtää äläkä heti torppaa toisen kokemaa tunnetilaa, koska juuri siinä hetkessä ihminen elää sitä tiettyä tunnetilaa. Oli se sitten suru, vitutus tai ahdistus.

Kyllä ihmiset pääsääntöisesti pääsevät yli näistä negatiivista tunteista ja kokemuksista, mutta lämmin empatia voi silti auttaa siinä hetkessä paremmin kuin tunteiden vähättely.

Tosin jos ihminen jää näihin negatiivisempiin tunteisiin vellomaan pidemmäksikin aikaa lähes joka kerta, on ehkä syytä miettiä hänelle jonkunlaista ulkopuolista apua.

Vähätteletkö toisen onnea?

Siinä missä vähätellään niitä ihmisten negatiivisia tunteita, vähätellään myös onnea ja iloa. Kun toinen saa luvan kanssa hetken leijua siellä vähän korkeammilla pilvissä, ei jooko viitsittäisi heti ampua onnen ilmapalloa rikki niin, että toinen tipahtaa maan kamaralle.

Tiedän myös ihmisiä, jotka eivät lähes koskaan onnittele tai ylipäänsä reagoi toisten ihmisten kokemiin positiivisempiin asioihin.

Mutta ans olla, kun ”erehdytään” hieman narisemaan tai tuomaan esiin sitä pientä sisäistä negatiivisuutta, ollaan heti haukkana paikalla kaivamassa veistä haavassa ja sirottelemassa vielä suolaakin päälle.

Miten sitten pitäisi olla?

Antaisin hyvänä ohjenuorana sellaisen, että elä mukana. Varsinkin jos välität ihmisestä, elä hänen mukanaan. Kun hän on surullinen, anna hänen olla surullinen äläkä heti tyrkytä sitä sateenkaarien oksentamista. Hän on siihen valmis aikanaan. Tai kun oikein ahdistaa / ottaa päähän, älä tyrkytä liikaa positiivisuutta. Se ahdistus yleensä menee ohi, kunhan saa hetken puhua ja purkaa.

Kun hän on iloinen, iloitse hänen mukanaan ilman, että tarvitsee sieltä pilvilinnoista tiputtaa.

Inhimillisyys ja empatia, niillä pääsee jo todella pitkälle.

 

<3: Henna

 

 

 
 
2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *