Työn ja perhearjen yhdistämistä helpottavia asioita

Työn ja perhearjen yhdistäminen ei välttämättä ole sieltä helpoimmasta päästä. Molempien osalta on ne omat odotuksensa, joita monesti varsinkin se perheenäiti yrittää toteuttaa parhaansa mukaan. 

 

Palasin vuosi sitten töihin perhevapaa vol kakkosen jälkeen. Nuorempi poikamme oli päiväkotiuraansa aloittaessaan 1v8kk ja isompi oli totutellut päiväkotiin vuoden verran niin sanottuna vakalaisena eli osa-aikaisena.

 

Nyt kun on vuosi eletty näitä niin sanottuja ruuhkavuosia, olen kiitollinen tietyistä helpotuksista, joilla työn ja perhearjen yhdistäminen on vähemmän kivuliaampaa.

Osittainen hoitovapaa

Osittaiseen hoitovapaaseen työntekijällä on oikeus ja osittaista hoitovapaata voi saada siihen asti, kunnes lapsen toinen kouluvuosi päättyy. Rahallista korvausta Kelasta saa, kun lapsi on alle 3-vuotias (joustava hoitoraha) sekä silloin, kun lapsi on koulussa ensimmäisellä ja toisella luokalla (osittainen hoitoraha). Siinä välillä ei saa rahallista tukea, mutta osittaiseen hoitovapaaseen on edelleen oikeus.

Palkka on 80 % täydestä palkasta. Siihen Kelan pieni rahallinen tuki sekä lapsilisät kahdesta lapsesta, niin ei sitä hirveän paljon häviölle jää verojen jälkeen. Lomat kertyvät normaalisti.

Työnantaja voi kieltäytyä myöntämästä osittaista hoitovapaata vain, jos järjestelystä aiheutuu vakavaa haittaa. Jos työnantaja kieltäytyy, on työntekijällä oikeus saada kirjallinen selvitys kieltäytymisen perusteista (Työsuojelu: Osittainen hoitovapaa).

Itse teen kuuden tunnin työpäiviä maanantaista perjantaihin, pojat ovat noin seitsemän tuntia päivässä päiväkodissa. Osittainen hoitovapaa ei ehkä ole työyhteisöissä se kaikkein suosituin asia, koska ”sie et koskaan ole paikalla, kun teet lyhennettyä työaikaa”, mutta se johtuu myös siitä, kun on jämähdetty menneisiin, ”hyviin aikoihin” ja perinteiseen virka-aikaan, jolloin työpaikalla oltiin fyysisesti paikalla klo (7)8-16. Omassa työssäni pystyn joitain asioita hoitamaan myös kotoa käsin, esimerkiksi tarkastamaan sähköposteja ja vastaamaan niihin sekä tarkastamaan/tiliöimään laskuja.
 

Liukuva työaika

Aivan pelastus, liukuva työaika. Aamuisin ei sinänsä tarvitse juosta kellon perässä, koska toimistolla ei tarvitse olla tasan klo 8. Tai jos on töissä klo 8.05, ei tarvitse kytätä poislähtöä klo 14.05 asti. Liukuva työaika mahdollistaa myös omien sekä lasten asioiden hoitamisen niin keskellä päivää kuin sitten aamusta tai iltapäivästä. Kunhan vain tunnollisesti leimaa ja merkkaa tunnit oikein.

Sairauspoissaoloista ilmoittaminen

Tarvittaessa esimies voi myöntää sairaslomaa päivästä pariin, niin työntekijälle itselleen kuin lapsen sairaudestakin johtuvan syyn takia, mutta työntekijällä on tottakai ilmoitusvastuu eikä tätä saa väärin käyttää.

Helpottaa kummasti, jos lapsella on esimerkiksi pahempi räkätauti (ilman kuumetta), oksennustauti, kuume tms., jolloin voi päivän pari lepäillä kotona ilman, että tarvitsee sen lapsen flunssan takia varailla hoitajalle tai lääkärille aikaa ja viedä lapsi tartuttamaan muita.

Lapset päiväkodissa, joka on aina auki

Vaikka teen säännöllistä työaikaa ”normaalin” virka-ajan puitteissa, on kuitenkin päiviä ja tilanteita, jolloin lapset on vietävä hoitoon aamulla jo klo 6 jälkeen tai haettava vasta klo 17 jälkeen. On ihana, kun tietää, että päiväkotiin voi aina viedä/lapsille saa koko tarvittavaksi ajaksi hoidon, kunhan vain ilmoittaa hoitoajat ajoissa.

Myös loma-aikoina päiväkoti on aina auki eikä tule mitään päiväkodin vaihtoja eikä muitakaan varahoitojuttuja.

Nämä ovat kyllä neljä sellaista asiaa, jotka tekevät näistä ruuhkavuosista pikkuisen helpompia selvitä. Vielä enemmän haluaisin Suomeen parempia mahdollisuuksia erilaisiin osa-aikaisiin työaikamalleihin, jotka helpottaisivat perhe- ja työelämän yhteensovittamista. Voisimme ottaa mallia Ruotsista, jossa tässä asiassa ollaan Suomea edellä.

Lisäksi peräänkuulutan työnantajien osalta lisää ymmärrystä lapsiperheille. Pienten lasten kanssa vielä sairastellaan paljon ja valvotaan öitä, teini-ikäisten kanssa saattaakin olla aivan erilaiset, voimia vievät säädöt. Siinä välillä jos jonkinmoista murhetta ja huolta. Lisäksi parisuhdeongelmat, ihmissuhdeongelmat, omista vanhemmista huolehtiminen. Onhan noita elämässä kaikenlaisia juttuja ja sitten pitäisi jaksaa töissä, jossa tahti kiristyy.

Jokaisen työntekijän takana on ihminen, jolla on oma henkilökohtainen elämä ja siihen liittyvät, tietyllä tapaa kuormittavatkin asiat. Suurin osa meistä ei ole tunteettomia koneita ja suorittajia.

Kirjoitin viime talvena tekstin, jossa pohdin, kaduttiko palata töihin perhevapaalta. Lisäksi olen kirjoittanut muutamia vinkkejä päivähoidon aloitukseen.

Tsemppiä kaikille arkeen ♡


Rakkaudella
Henna


 

0
Artikkeli kategoriassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *